Savon jalkaväki Kustaa Aadolfin Saksan sotaretkellä 1630-1633

Puolan Sota oli päättynyt Altmarkin rauhaan vuonna 1629: tältä vuodelta löydämme Savon jalkaväen palvelemassa Riian varuskuntana eversti Kustaa Hornin alaisuudessa. Rykmentti kotiutettiin joulukuussa 857 miehen vahvuisena, komppanioiden komentajina Henrik Horn, Matti Falck, Kaspar Ermes, Peter Eketrä, Karl Ramsay, Göran Wrangel ja Joakim Weispfennig. Lisäksi rykmenttiin kuului Martti Eerikinpojan erillinen komppania Käkisalmessa, ja Savossa täydennysmiehien rekrytoinnista vastasi ”kotikapteeni” luutnantti Pekka Arvinpoika ja kahdeksan alipäällystön miestä.

Samoihin aikoihin kun savolaisia oltiin vasta ryhdytty kotiuttamaan Liivinmaalta, olivat kuningas ja valtaneuvosto päättäneet jo uudesta sodasta Saksassa. Hyökkäystä perusteltiin uskonveljien pelastuksena. Savon jalkaväkirykmentti muodostettiin uudelleen keväällä 1630, ja kesällä toteutettiin liikekannallepano Suomessa. Ruotsin puolella joukot olivat lähtövalmiina jo toukokuussa, mutta vasta kesäkuussa tuulet olivat suotuisat ja kuninkaan johtama pääjoukko pääsi lähtemään Tukholmasta matkaan. Juhannuksen tienoilla kuninkaan armeija rantautui Usedomin saarelle Pommerissa ja valtasi tämän jälkeen Stettinin kaupungin ilman taistelua: Oder-joen linja oli turvattu ruotsalaisille. Suomalaiset liittyivät sotaan hieman jälkijunassa.

Saksaan lähti reilut seitsemän sataa miestä eli 5 komppaniaa Savon jalkaväkeä – ei siis koko kahdeksan komppanian rykmenttiä. 2 komppanioista oli Suur-Savosta ja 3 Pien-Savosta. Savon jalkaväkirykmentin komentaja oli paperilla Kustaa Horn, mutta koska tämä tosiasillisesti toimi koko Ruotsin armeijan kenttämarsalkkana ei hän missään vaiheessa henkilökohtaisesti johtanut savolaisia, vaan nämä liitettiin Saksassa eversti Klas Hastfehrin rykmenttiin. Savolaiset laivattiin Turusta Stralsundiin kesä-heinäkuun vaihteessa vuonna 1630, samalla kertaa Saksaan tuli Suomesta myös Porin jalkaväkeä sekä hieman ratsuväkeä. Suuri joukko ratsuväkeä joutui jäämään Turkuun odottamaan laivojen puutteen takia.

Saksassa ei kohdattu heti alkuun suurempaa vastarintaa, osaltaan koska Brandenburgin vaaliruhtinas oli haluton päästämään Kustaa II Aadolfin armeijaa maidensa läpi etelään saamaan selkäänsä katolisilta. Savon jalkaväki otti osaa Wolgastin valtaukseen (kaupunki 7.8., linna 25.8.) ja palveli ainakin Stralsundin varusväkenä. Osa savolaisista komppanioista liittyi mahdollisesti pääarmeijaan joka majaili syksyllä Stettinistä.

Theatrum_Europaeum_Bd2._Wolgast_1629Wolgast, Theatrum Europaeum 1629.

Syksy kului neuvotellessa Pohjois-Saksan ruhtinaitten kanssa, päänvaivaa aiheutti ennen kaikkea Pommerin Boguslaus joka halusi pysytellä puolueettomana. Lopulta Pommeri neuvoteltiin ruotsalaisten hallintaan – tosin osa Pommerista oli tosiasiallisesti viholliskomentaja Isolanin kroaattiratsuväen hallussa. Suomalainen jalkaväki mainitaan Stettinin kaupungin linnoittamistöissä, jotka Ruotsin kuningasta hurmahenkisesti fanittaneen tsekkikronikoitsija Vaclac Clemensin mukaan sujui ennätysajassa. Syyskuun lopulla 6500 miehen ruotsalaisjoukko, mukana savolaiset, valtasivat Damgartenin ja Ribnitzin ja tässä yhteydessä kronikoitsija Clemens kertoo että rakennustöihin erikoistuneet suomalaiset rakensivat sillan virran yli.

1600-luvun sodissahan ei yleensä sodittu talvella vaan armeijat vetäytyivät talvimajoitukseen talonpoikien taakaksi. Savolaiset viettivät talvensa Wolgastin ja Stralsundin kaupungeissa. Talven 1630-31 aikana ruotsalainen ratsuväki onnistui ajamaan vihollisen joukot pois Pommerista, missä auttoi se että vihollisten komentajaksi määrätty Torquato Conti oli päättänyt viettää oman talvensa mukavasti Roomassa asti. Talven aikana tuli myös tieto siitä, että keisari oli erottanut sotapäällikkönsä Wallensteinin, ja Ruotsin kuningas harjoitti diplomatiaa muun muassa kardinaali Richelieun ja paavin kanssa. Tammikuussa 1631 voitiin julkistaa neuvottelujen seurauksena syntynyt Bärwalden liitto Ruotsin ja Ranskan välillä.

Loppukeväästä 1631 syntyi viimein liikettä kun katolisen liigan komentaja Tilly siirsi joukkonsa kohti Magdeburgia ja Ruotsin kuningas sai taivuteltua Saksin ruhtinaan Georg Wilhelmin päästämään joukkonsa läpi etelään. Kuninkaan pääarmeija eteni kesällä Stettinistä Berliiniin ja sieltä Elbelle heinäkuussa, savolaiset tulivat suoraan Stralsundista Elbelle jossa käytiin Burgstattin ja Werbenin kahakat heinäkuun loppupuolella. Ruotsalaiset eivät kuitenkaan ehtineet auttamaan Magdeburgia joka hävitettiin katolisten toimesta. Tilly perääntyi, mutta siirtyy piirittämään Leipzigiä josta Ruotsin armeija viimein tavoitti hänet. Kustaa Aadolf mukanaan Saksi-Weimarin herttua Bernhard johti joukkonsa maineikkaaseen voittoon Breitenfeldin taistelussa 7.9.1631. Savolaiset taistelivat Oxenstjärnan prikaatissa oikean siiven eturivissä.

Nils_Forsberg,_Gustav_II_Adolf
Kustaa II Aadolf ennen Lützenin taistelua, Nils Forsberg 1900.

Nyt ruotsalaisilla oli hallussaan Elbe-joen linjaus ja suunta oli kohti Reiniä. Armeija marssi ”Pappiskujaa” (vauraiden katolisten ruhtinaskuntien ketju) pitkin syys-lokakuussa Mainin laaksoa kohti. Würtzburg vallattiin taisteluitta, sen sijaan Marienbergin linnan valloittamiseksi käytiin kiivaita kamppailuja joissa skotlantilaiset palkkasoturit kunnostautuivat erityisesti. Täällä vihollisten maaperällä, vauraassa etelässä ruotsalaisetkin pääsivät kunnolla ryöstelyn makuun, ja legendaarinen maininta savolaisten vehnäsämpylöillä ja viinikeitolla mässyttelystä sijoittuu tähän vaiheeseen. Pääarmeija eteni loppusyksystä Reinille ja sen yli Maintzin kaupunkiin, jossa kuningas piti loisteliasta hoviaan yli talven. Savolaiset talvehtivat ainakin Königshofenin varusväkenä.

Alkukeväällä 1632 Ruotsin kuninkaan 40000-päisen kenttäarmeijan mukana on suomalaista jalkaväkeä enää majuri Göran Wrangelin komentama savolainen skvadroona (siis puolirykmentti), eversti Hastfehr oli tässä vaiheessa jäänyt ilmeisesti jonnekin matkan varrelle. Kuningas lähetti saksilaiset liittolaisensa kohti keisarin perintömaita ja lähti itse suoraan etelään kohti Tillyn armeijaa. Tilly vetäytyi ruotsalaisten edeltä kohti Tonavaa ja Nürnbergissä juhlittiin protestanttisia vapauttajia. Ruotsin armeija ylitti Tonavan Donauwörthissä maaliskuun lopulla, samalla kun Tilly keskitti joukkojaan Baijeriin. Baijerin läntinen rajajoki, Tonavaan laskeva Lech erotti armeijoita huhtikuun alussa ja tämän joen ylityksessä Wrangelin noin 300 mieheen huvennut savolaisjoukko teki kenties suurimman urotyönsä, kannustimena 10 taalerin palkinto jokaiselle joen ylittäneelle. Kyseessä oli siis Lechin eli Rainin taistelu (josta on oma artikkelinsa tulossa tähän blogiin myöhemmin) jossa Tilly haavoittui kuolettavasti.

lechyksityiskohta
Yksityiskohta Lech-joen taistelua kuvaavasta painokuvasta. Siltaa rakentavat miehet ovat Savon jalkaväkirykmentistä.

Perinpohjaista voittoa seurasi riemukas kevät Baijerissa, ja protestanttisen uskon ”koti” Augsburg vapautettiin. Ingolstadia, jossa Tilly veteli viime henkosiaan, ei tosin saatu vallattua. Toukokuun puolivälissä antautui katolinen München, joka maksoi kuninkaalle sotaveron ja säästyi ryöstelyltä. Kuninkaan suunta oli kohti keisarin kotikaupunkia Wieniä, ja sodan lopullista voittoa. Mutta sitten näyttämölle palasi böömiläinen sotaherra Wallenstein, jonka keisari oli jo kertaalleen erottanut. Hänet kutsuttiin takaisin pelastamaan keisari ja katolinen Saksa, palkaksi hän sai uskomattomat maa-alueet ja käytännössä vapaat kädet johtaa sotaa itsenäisesti. Wallenstein keräsi muutamassa kuukaudessa suuren armeijan ja yritti heinäkuussa ruotsalaisten selustaan Böömistä käsin. Kustaa Aadof joutui luopumaan Wienin tavoittelusta ja kääntyi takaisin suojelemaan omia huoltoreittejään, sillä Wallensteinin tavoitteena oli Nürnbergin valtaaminen ja Saksan katkaiseminen keskeltä kahtia: kuningas ei tietenkään halunnut jäädä armeijoineen loukkoon Etelä-Saksaan kauas Itämeren tukiasemistaan.

Ruotsalaiset suojelivat Nürnbergiä Magdeburgin kohtalolta ja linnoittivat kaupungin, samaan aikaan Wallenstein teki oman linnoitetun leirinsä läheisen Alte Vesten linnan ympärille. Tästä seurasi parin kuukauden mittainen asemasota jossa molemmat jättimäiset armeijat pyrkivät näännyttämään toisensa nälkään ja tuhosivat maaseudun totaalisesti Nürnbergin ympäriltä. Kustaa Aadolf yritti ratkaista tilanteen hyökkäämällä Alte Vesten leiriin kuultuaan Wallensteinin olevan perääntymässä, mutta kyseessä oli ansa josta seurasi 10 tunnin kuluttava hyökkäys vahvasti linnoitettuja asemia vastaan. Osa ratsuväestäkin jalkautettiin hyökkäykseen joka lopulta keskeytettiin suurten tappioiden jälkeen. Pian tämän jälkeen molemmat armeijat perääntyivät Nurnbergin loppuun kalutulta seudulta, Ruotsin kuningas nöyryyttävästi ensimmäisenä, liki puolet miehistään menettäneenä.

Alte Vesten katastrofin jälkeen, syksyn jo painaessa päälle, Kustaa Aadolf yritti vetää sodan takaisin etelään mutta Wallenstein hyökkäsikin ylös Saksiin pakottaakseen ruhtinas Georgin vaihtamaan puolta ja katkaistakseen ruotsalaisten paluureitin. Kuninkaan armeija riensi suurella kiireellä Saksan halki ja saapui Leiptzigin lähelle lokakuun lopulla. Kun Kustaa Aadolf sai tietää Wallensteinin jo jakaneen joukkonsa talvehtimista varten ja lähettäneen ratsuväenkomentaja Pappenheimin miehineen muualle, hän päätti yrittää ratkaisua Lützenissä. Marraskuun 6. päivä 1632 käytiin suuri taistelu jossa viimeiset noin 150 savolaista taistelivat hyvin todennäköisesti ns. Ruotsalaisessa prikaatissa keskustan eturivissä.

Hellqvist_-_Gustaf_II
Kustaa II Aadolfin ruumista kannetaan Wolgastin satamassa, Hellqvist 1885.

Lützenin jälkeen Smålannin ratsuväki ja Ruotsalainen prikaati (ja täten viimeiset savolaiset) saattoivat kuninkaan ruumiin Meuchenin, Weissenfelsin ja Wittenbergin kautta Wolgastiin. Talven 1632-1633 savolaiset palvelivat varuskunnissa eri puolilla Saksaa. Rykmentti kotiutettiin seuraavana kesänä, täydennettiin Suomessa ja lähetettiin sitten varusväeksi Liivinmaan linnoihin. Yhtä savolaisten komppanioista komentanut ja everstiksi ylennyt Kaspar Ermes jäi Saksaan ja sai savolaiset korvanneen Viipurin rykmentin komennettavakseen.

Tähän artikkeliin liittyviä artikkeleita:
Ruotsin jalkaväen organisaatio taistelukentällä

Ruotsin jalkaväen organisaatio taistelukentällä

Tämä on tiivistelmä 31.1.2016 Harmaasudet ry:n Valistus- ja Edistys ­-vuorolla pidetystä esitelmästä. Tarkoitus on esitellä Ruotsin armeijan jalkaväessä 1630­-luvulla käytetyt yksiköt harhaantumatta liikaa erilaisiin poikkeuksiin, lähtökohtana tavalliselle sotilaalle tarpeelliset perustiedot. Esimerkiksi rykmenttiorganisaatio esikuntavirkoineen, niin kiehtova kuin se onkin, jätetään myöhempään käsittelyyn.

Pysyvät ja operatiiviset yksiköt

Kokonaisuuden hahmottamista auttaa se että ymmärtää pysyvien ja operatiivisten yksiköiden eron. Komppaniat ja rykmentit ovat pysyviä yksiköitä: niillä on siis keskeinen merkitys armeijan organisoinnissa, liikuttelussa, huollossa ja niillä on oma vahva ryhmäidentiteettinsä, tunnukset ja pysyvä komentoketju. Taistelukentällä ei kuitenkaan joukkoja komenneta rykmenteittäin tai komppanioittain, vaan näitä yhdistellään skvadrooniksi ja prikaateiksi jotka puolestaan ovat siis operatiivisiä yksiköitä: ne luodaan vain taistelutarkoituksiin kulloinkin saatavilla olevista joukoista.

Tämän lisäksi pienimmät peruspalikat ­ruodut, ryhmät ja plutoonat­ ovat pysyviä yksiköitä mutta niitä ei toisaalta koskaan myöskään hajoiteta operatiivisia yksiköitä muodostettaessa.

Pysyvien osastojen koko saattoi vaihdella suurestikin mieshukan takia. Komppaniat ja rykmentit olivat usein huomattavasti ideaalisia vahvuuksiaan heikompia, koska niiden täydentäminen ei sotaolosuhteissa onnistunut helposti tai nopeasti. Sen sijaan operatiiviset yksiköt, joiden koostumusta kyettiin kentällä muuntelemaan, pystyttiin paremmin pitämään tavoitellun suuruisina. Esimerkiksi yksi heikko rykmentti saattoi muodostaa yhden skvadroonan normaalin kahden sijaan.

Pike_and_shot_modelMusketööriruotuja (vas.) ja pikenööriruotuja (oik.) Kuva Wikimedia commons.

Yksiköt

Kaikki jalkaväen rivimiehet ovat jompaa kumpaa kahdesta perustyypistä: musketöörejä tai pikenöörejä. Musketöörit ampuvat musketilla ja pikenöörit suojelevat musketöörejä pitkien keihäiden eli piikkien avulla.

Kuusi sotamiesta muodostavat pienimmän sotilasyksikön eli ruodun: taistelussa ja muodossa marssittaessa ruotu on aina jonossa peräkkäin. Ruotsalaiset taistelumuodostelmat ovat yhden ruodun eli siis kuuden miehen syvyisiä. Ruodussa on aina vain yhden tyyppisiä sotilaita, siis joko pikenöörejä tai musketöörejä, ei näitä sekaisin. Ruodun kokenein mies on ruodunvetäjä ja toiseksi kokenein mies ruodunsulkija: heidän paikkansa ruodussa ovat ensimmäisenä ja viimeisenä, tietenkin. Näihin tehtäviin liittyy erilaisia vastuita mutta ne eivät ole varsinaisia aliupseerinvirkoja, ruodunvetäjä­ ja sulkija ovat varustettuja tavallisen sotamiehen tavoin.

Neljä ruotua musketöörejä TAI kolme ruotua pikenöörejä muodostavat ryhmän eli korpralskapin: ryhmän koko on siis 24 miestä jos se on musketööriryhmä tai 18 miestä jos se on pikenööriryhmä. Ryhmää johtaa korpraali, alin aliupseeri: korpraali on rivimiehen tapaan aseistettu eli hänellä on pääaseenaan joko musketti tai piikki. Korpraali lasketaan yksikön vahvuuteen.

Kaksi ryhmää musketöörejä muodostaa plutoonan. Plutoonaa komentaa kersantti ja siinä on 48 miestä. Kersantti on siis ylempi aliupseeri ja häntä ei enää lasketa yksikkönsä rivimieheksi (toisin kuin korpraali) ja hänellä on pääaseenaan ja arvonsa merkkinä partisaani, tai mahdollisesti mannermaiseen tyyliin hilpari.

Pikenööreillä ei ole plutoonan vahvuista yksikköä. Seuraavana ylöspäin mentäessä on vuorossa komppania, joka on vain hallinnollinen yksikkö: miehiä ei liikutella taistelukentällä komppaniatasolla vaan komppaniat yhdistetään aina suuremmiksi yksiköiksi. Komppanian miehet ovat yleensä aina samalta alueelta rekrytoituja ja pitkään yhdessä taistelleita, komppanialla on oma lippu ja siis oma pysyvä yksikköidentiteetti.

Komppanian koostumus:

  • 1 plutoona musketöörejä ja yksi ”ylimääräinen” ryhmä musketöörejä (72 musketööriä yhteensä)
  • 3 ryhmää pikenöörejä (54 pikenööriä yhteensä)
  • 2 kersanttia (musketöörien ja pikenöörien)
  • 3 upseeria: vänrikki, luutnantti ja kapteeni

Kapteeni on komppanian komentaja, luutnantti ennen kaikkea kapteenin varamies, ja vänrikki tyypillisesti nuori ”koulutettavana oleva” upseeri, joka vastaa myös komppanian lipusta.

skvadroona

Taistelua varten neljä komppaniaa muodostaa noin 500 miehen skvadroonan joka on taistelukentän ”peruspalikoista” se pienempi. Skvadroonassa komppanioiden musketööri­ ja pikenööriryhmät liitetään suuremmiksi kokonaisuuksiksi eikä skvadroona ole siis järjestetty komppanioittain. Skvadroonassa musketöörit ja pikenöörit yhdistetään suuremmiksi ”blokeiksi”: kaikki skvadroonan 12 pikenööriryhmää muodostavat 36 miestä leveän ja kuusi miestä syvän osaston ensimmäiseksi, ja sen taakse viidenkymmenen askeleen taakse järjestetään kaikki skvadroonan neljä musketööriplutoonaa 32 miestä leveäksi ja kuusi miestä syväksi ampujaosastoksi. Komppanioiden ”ylimääräiset” musketööriryhmät (96 musketööriä) ovat erillään ja tarvittaessa komennettavissa muihin tehtäviin (ruotsalainen sotataktiikka hyödynsi paljon ”komennettujen musketöörien” eli pienten liikkuvien musketööriösastojen käyttöä ratsuväen ja tykistön apuna).

Rykmentti on hallinnollisista yksiköistä tärkein ja suurin: sen koko on hieman yli 1000 sotamiestä. Rykmentissä on kahdeksan komppaniaa ja sitä johtaa eversti, apunaan everstiluutnantti ja majuri. Rykmentin komppanioista kolme on näiden rykmentinupseerin komentamia, loput viisi ovat normaaleja kapteenin komentamia komppanioita. Rykmentin komentajalla on käytössään mittava esikunta mutta sitä ei käsitellä nyt tässä.

prikaati

Suurin operatiivinen yksikkö on prikaati, joka kootaan kolmesta skvadroonasta eli on noin 1500 miehen vahvuinen. Ruotsin armeijalla oli jonkin aikaa käytössä myös neljästä skvadroonasta muodostettu prikaati mutta selkeyden vuoksi nyt keskitytään yleisempään kolmen skvadroonan malliin. Prikaati on taistelukentällä ylösalaisin olevan T­-kirjaimen mallinen. Yksi (vahvin) skvadroonista muodostaa keskimmäisen ja eteenpäin työntyvän osan, pikenöörit edessä, musketöörit takana. Kaksi muuta skvadroonaa muodostavat molemmat siivet, musketöörit ulkolaidalla, pikenöörit sisempänä. Kaikki prikaatin ylimääräiset musketöörit (12 ryhmää eli vajaat 300 musketööriä) ovat joko prikaatin takana reservinä tai tyypillisemmin muualla määrättyinä, pieninä ja liikkuvina ampujaryhminä eli ”komennettuna musketööreinä”.

Firing_Brigade_of_3_squadronsPrikaati, kuva Wikimedia commons.

GARS täyttää vuoden 6.11.2015

Tänään Suomessa liputetaan ruotsalaisuuden päivää ja Ruotsissa juhlitaan Kustaa Aadolfin päivää 6.11.1632 (vanhan ajanlaskun mukaan) Lützenissä kaatuneen kuninkaan muistoksi.
GARSille päivä on erityinen, sillä ryhmä viettää tänään ensimmäistä vuosijuhlaansa.

Abbildung zu Objekt Inv.Nr. MOIIF00402 von Stiftung Moritzburg - Kunstmuseum des Landes Sachsen-Anhalt
Kustaa Aadolfin kuolema, Lukas Kilian 1632. Kuva Stiftung Moritzburg – Kunstmuseum des Landes Sachsen-Anhalt

Ryhmän ensimmäiseen vuoteen on mahtunut monet muskettitreenit, lukemattomia tunteja vaatteiden ompelun parissa, käyntejä useassa 1600-lukua esittelevissä museoissa, pari histelvaellusta ja tietysti ryhmän ensimmäinen esiintyminen Verlassa sekä ulkomaanmatkat Palmanovaan Italiaan ja Grolleen Alankomaihin. Tänään kilistellään yksivuotiaalle GARSille. Olkoon seuraava vuosi toiminnantäyteinen!

Vivat GARS!

Lippu: Vaihe 1. Suunnittelu

Kaspar Ermesin rykmentin lippujen riekaleista voi päätellä lähinnä niiden taustavärit, sinisen ja mustan. Sinistä kangasta on kaikissa neljästä lippuriekaleesta enemmän, mustaa vain ylhäällä: varma ei voi olla, mutta maalauksesta saa kuvan että musta kangas kaistale levenisi oikealle. Niinpä päädyimme malliin jossa lippu on jaettu diagonaalisesti kahteen kenttään, musta kenttä ylös oikealle ja sininen kenttä alas vasemmalle. Tällaista kuviota käytettiin aikakauden heraldiikassa ja lipuissa, joskin se on vain yksi monista mahdollisuuksista.

06-1119-1

Sivu Augsburgin kronikasta v. 1634 (mustavalkokopio). Kaspar Ermesin rykmentin liput oikeassa yläkulmassa.

Lipun kuvionti on puhtaasti arvailun varassa. Päätimme maalata lippuumme pääkuvioksi suuren kullanvärisen seppeleen molemmille puolille: tämä on yleinen, joskin ei missään nimessä ainoa, kuva-aihe ruotsalaisissa jalkaväen lipuissa aikakaudella. Ruotsin kruunua palvelleiden palkkasotilasyksiköiden lipuista tiedetään jonkun verran, kotimaisten asevelvollisrykmenttien lipuista paljon vähemmän. Yksi harvoista aikakauden maalauksista joissa niitä esiintyy on eversti Jacob Duwallin muotokuva, jonka taustalla on hänen komentamansa Norrlannin rykmentin miehiä siisteissä riveissä: heillä näkyy selvästi erivärisiä komppanianlippuja, joissa jokaisessa on kullanvärinen seppele ja jotain kuvioita tai kirjaimia sen keskellä.

Keskelle seppelettä lipun etupuolella on Savon vaakuna, kultainen jousi mustalla pohjalla. Vaakuna itsessään on perua 1500-luvulta ja sen muoto oli vakiintunut Kustaa Aadolfin ajalle tultaessa pitkälti nykyisenlaiseksi. Lippujen koristaminen lääninvaakunoilla oli uusi käytäntö Ruotsissa eikä sen yleisyydestä 30-vuotisen sodan aikana ole varmuutta: tiedetään kuitenkin että ainakin muutamien jalkaväenyksiköiden lipuissa oli sellainen.

Kuva: Savon jalkaväkirykmentin lippu http://www.tacitus.nu/karoliner/fanor/images/095.JPG
095.JPG

Savon jalkaväkirykmentin komppanianlippu vuodelta 1686

Ruotsin valtakunnassahan uudistettiin Kustaa Aadolfin aikana sekä armeijan organisaatiota että läänijärjestelmää raskaalla kädellä ja kotimaiset rykmentit saivat vahvan lääni-identiteettinsä aikaisempien epämääräisten täydennysalueiden sijaan. Juuri kolmikymmenvuotisen sodan aikaan oltiin siirtymävaiheessa, muutoksessa vanhasta “keskiaikaisesta” ja vahvasti rykmentin komentajaan henkilöityvästä järjestelmästä “kansalliseen” siviili- ja sotilashallinnon yhdistävän läänipohjaiseen ruotujärjestelmään: niinpä lipuista hävisivät rykmenttien komentajina toimineiden aatelismiesten vaakunat ja niiden tilalle tulivat lääninvaakunat. Myöhemmin 1600-luvulla, Kaarle-kuninkaiden ajalla armeijan uudistuksissa lääninvaakunoiden käyttö sotilaslipuissa vakiintui.

Lipun takapuolelle seppeleen keskelle sijoitimme kuninkaan monogrammin joka toimii myös ryhmämme nimenä: kirjaimet GARS. Kuninkaan nimikirjaimet ovat hyvin yleinen aihe kaikissa sotilaallisissa tunnuksissa ja kun kuningas Kustaa Aadolfia vieläpä ympäröi sodan aikana vahva henkilökultti oli hänen nimikirjaimissaan varmasti suorastaan mystistä voimaa.

Lippu_suunnitelma

Suunnitelma lipustamme Kuva © Maria von Hertzen 2015

Savon jalkaväki

Suomalaisista jalkaväkiyksiköistä Savon jalkaväkirykmentin sotilaat olivat näkyvimmin mukana Kustaa Aadofin Saksan sotaretkellä v. 1630-1632. Nykyisen Suomen alueelta koottuja jalkaväkirykmenttejä oli Ruotsin armeijassa vuoden 1626 uudistuksien jäljiltä seitsemän kappaletta, nimettynä sen maakunnan mukaan mistä miehistö otettiin: kaikista näistä rykmenteistä ei kuitenkaan lähetetty joukkoja Kolmikymmenvuotiseen sotaan, ja monet yksiköt palvelivat lähinnä vain varuskuntina Pohjois-Saksassa ja Liivinmaalla. Suuriin taisteluihin ja syvälle Baijeriin ulottuneeseen hyökkäykseen osallistuivat suomalaisesta jalkaväestä ennen kaikkea savolaiset, ja heistä löytyy myös eniten mainintoja aikakauden lähteistä. Savolaiset kunnostuivat erityisesti Lech-virran ylityksessä eli Rainin taistelussa.

Savolaisia nihtejä lähti kuninkaan mukana Saksaan yhteensä viisi komppaniaa. Nämä komppaniat liitettiin osaksi eversti Klas Hastferin rykmenttiä, vaikka Savon jalkaväkirykmentti kokonaisuudessaan oli kenraali Kustaa Hornin nimissä (Horn itse toimi Saksan sotaretkellä kenttämarsalkkana). Myöhemmin rykmentti siirtyi aiemmin yhtä savolaisten komppaniosta johtaneen Kaspar Ermesin komentoon. Vaikka Ruotsin armeijan väenotto toimi jo täysin alueelliselta pohjalta ja jokaisella rykmentillä oli paikallisidentiteetti, oman maakunnan nimi ja tunnukset, aikakauden sotilastavan mukaisesti kentällä rykmenteistä käytettiin niiden komentajien nimiä: niinpä savolaisten rykmenttiä kutsutaan useimmissa lähteissä “Hastferin suomalaiseksi rykmentiksi” ja myöhemmin “Ermesin suomalaiseksi rykmentiksi”. Viimeiset savolaiset nihdit poistuivat Saksan sotanäyttämöltä vasta vuonna 1649. Monilla henkiinjääneillä oli tämän jälkeen vuorossa siirto uusiin sotiin Puolaa ja Tanskaa vastaan.

Voidaan olettaa että savolainen jalkaväki oli varustettu normaalin ruotsalaisen jalkaväen tavan mukaan. Ainoina aikakauden suomalaisista jalkaväen yksiköistä Savon jalkaväen lipuista on säilynyt luotettava, joskin puuttellinen, kuvaus: saksalainen Reginbaldus Möhner maalasi Augsburgia miehittäneiden ruotsalaisten joukkojen lippuja ja näiden joukossa Kaspar Ermesin rykmentin eli Savon jalkaväen liput tai tarkemmin sanottuna niiden riekaleet.

Osa GARSin jäsenistä voi ylpeillä savolaisilla sukujuurilla, vaikka toimimmekin lähinnä pääkaupunkiseudulla. Elävöitämme juuri Savon jalkaväkirykmentin sotilaita koska kyseisen yksikön sotatie Saksassa oli kaikkein vaiherikkain ja lähteitä siitä löytyy näinollen enemmän kuin useimmista muista osastoista.

30-vuotinen sota

Kolmikymmenvuotinen sota käytiin Keski-Euroopassa vuosina 1618-1648. Ruotsi liittyi sotaan vuonna 1630 ja ruotsalaisia joukkoja pysyi Saksassa sodan loppuun saakka. Kolmikymmenvuotista sotaa oli kuitenkin edeltänyt koko kuningas Kustaa Aadolfin valtakauden ajan jatkuva sotatila, konfliktit Venäjää vastaan Inkerinmaalla (1611-1617) sekä Puolaa vastaan Liivinmaalla (1617-1618 ja 1621-1626) ja Preussissa (1626-1629) sekä toistuvat sodat Tanskaa vastaan. Lisäksi Kolmikymmenvuotisen sodan loppupuolella kuningatar Kristiinan kaudella, kun sotatoimet Saksassa laantuivat, alkoivat uudet sodat niin Puolaa kuin Tanskaakin vastaan. Sotatila oli valtakunnassa käytännössä katsoen normaalitila, rauhankaudet lyhyitä uuteen sotaan valmistautumisen jaksoja.

Koko nykyinen Suomi kuului 1600-luvulla Ruotsin kuningaskuntaan ja suomalaisia sotilaita taisteli paljon Ruotsin armeijassa. Suomalainen ratsuväki, ns. hakkapeliitat ovat (ainakin Suomen rajojen sisäpuolella) hyvin tunnettua edesottamuksistaan Kolmikymmenvuotisessa sodassa mutta ehdoton valtaosa suomalaista taisteli jalkaväessä. Siinä missä ratsuväen sotilaat olivat vapaaehtoisia, jalkaväen sotilaat hankittin väenotolla, he olivat siis pakolla värvättyjä asevelvollisia. Puolaa ja Venäjää vastaan käydyissä sodissa suomalaiset sotilaat olivat muodostaneet merkittävän osan Ruotsin armeijasta, mutta Saksan sotaretkellä suurin osa Ruotsin jalkaväen miesvahduudesta koostui värvätyistä miehistä eli palkkasotilaista. Värvätyt sotilaat tulivat pääosin Saksan alueelta sekä Brittein saarilta. Ruotsalaiset ja suomalaiset asevelvolliset olivat armeijassa vähemmistöinä, ja suomalaisyksiköt kuluttivat valtaosan sodasta vallattujen saksalaisten linnojen ja kaupunkien varusväkenä. Kustaa Aadolfin sotaretken suurista taisteluista suomalaisata jalkaväkeä oli kuitenkin läsnä muun muassa Breitenfeldissä ja Lützenissä.

GARS elävöittää ennen kaikkea Kustaa Aadolfin Saksan sotaretken ajan (1630-1632) Ruotsin armeijan jalkaväkeä Savon jalkaväkirykmentistä, mutta varusteemme sopivat myös laajempaan aikakauteen Liivinmaan sodan alusta 1621 Kolmikymmenvuotisen sodan loppuun asti 1648.

GARS esittäytyy

GARS on 1600-luvun alkupuolen ruotsalaista jalkaväkeä ja sotaleiriyhteisöä 30-vuotisessa sodassa elävöittävä ryhmä. Tarkemmin elävöitämme ennen kaikkea Kustaa Aadolfin Saksan sotaretken ajan (1630-1632) Ruotsin armeijan jalkaväkeä Savon jalkaväkirykmentistä, mutta varusteemme sopivat myös laajempaan aikakauteen Liivinmaan sodan alusta 1621 Kolmikymmenvuotisen sodan loppuun asti 1648.

GARSin jäsenistö tutkii aiheeseen liittyviä lähteitä ja niiden pohjalta valmistaa ja kokoaa itselleen elävöitysasut, harjoittelee miekkailua sekä keihäiden ja muskettien käyttöä muodostelmassa ja aikoo tulevaisuudessa esiintyä historianelävöitysalan tapahtumissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Projekti on avoin kiinnostuneille, jotka ovat valmiita osallistumaan aktiivisesti ryhmän toimintaan ja kokoamaan itselleen projektiin sopivan asukokonaisuuden. Saat meihin yhteyden sähköpostitse osoitteessa savolax@gars.harmaasudet.fi. GARSilla on Harmaasudet ry:n myöntämä susilippu, eli projekti on osa yhdistyksen toimintaa.

Ryhmän nimi on monogrammi Ruotsin kuninkaan nimestä, Gustavus Adolphus Rex Sueciae. Kustaa Aadolfin nimikirjaimet kirjailtiin moniin lippuihin ja muihin sotilastunnuksiin ja ne löytyvät myös tämän ryhmän lipusta.

GARSin blogissa ilmestyy kirjoituksia historiasta, historianelävöityksestä, varusteista ja niiden valmistamisesta sekä muusta aiheeseen liittyvästä. Julkaisemme pian myös ensimmäisen osan jatkokertomuksesta. Tervetuloa tutustumaan 1600-lukuun kanssamme!

GARS_Wasa

Kuvassa Vasa-laivan pieniosmallin runsaasti koristeltu peräpeili Vasa-museossa Tukholmassa. Vasa oli rakennettu Kustaa Aadolfin lippulaivaksi ja siten siinä oli erityisen äveriäästi kuvattu hänen tunnuksensa ja nimikirjaimensa. Kiikkerä Vasa kaatui ja upposi ensimmäisellä purjehduksellaan 10.8.1628. Sen hylky on nähtävillä Vasa-museossa Tukholmassa. Kuva © Maria von Hertzen 2015