GARS had the honour of fighting in the Staatsen army in de Slag om Grolle, the greatest European 17th century event, last October. There were no Finnish troops present at the historical Siege of Grolle of 1627, but in fact Finnish soldiers did take part in the Dutch-Spanish war six years later. In the late summer of 1633 the Dutch paid for Swedish cavalry to join Frederick Henry’s invasion of Brabant. The force of around 1000 Swedes and 650 Finns was led by legendary commander of Finnish ”Hakkapeliitta” cavalry: Torsten Stålhandske. Colonel Stålhandske had just been wounded in the siege of Hameln but apparently not very seriously: he, like many other famous commanders of the time, was rumoured to have been bulletproof by magical means.
Born in Borgå, Finland, Torsten Stålhandske had Swedish father, Finnish mother and was raised by Scottish stepfather. He was friends with several Scottish officers in Gustavus Adolphus’s army and because of that his deeds are well covered in William Watt’s “The Swedish Intelligencer”, where is noted that Stålhandske ”speakes excellent good english”. Photo: Tomb effigies of Torsten Stålhandske and Christina Horn in Turku Cathedral, Finna.
Mustered in 22th of August, the Swedish force was paired up with 3000-strong contingent of Hessian horse, and when Hessian commander Dalwig resigned Stålhandske was put to the head of the whole force and appointed as Hessian generalmajor: a bit later he received the same rank also in Swedish army, so the Dutch adventure did benefit Stålhandske’s career development. It did less impact militarily: the enemy commander, Marquis of Aytona, avoided confrontation so apart from a couple skirmishes in September there was very little action or effect. For the latter part of their service, Stålhandske’s force was sent to set up a camp on the Maas river.
There were also problems with payment, so parts of the cavalry force resorted to looting. The Hessians especially were quick to start terrorizing the peasantry (the Dutch complained that they only had joined the fight because they’d already eaten everything in Westphalia) but a bit later, while stationed in Liege, also the Stalhåndske’s own men did their share. Dutch reports from the beginning of October speak of ”…met rouven ende plunderen van adelijk huijsen ende geheele dorpen”. From the casualty lists we know that also Finns did fight with the civilians and one trooper was sentenced to death, probably for pillaging.
Prince of Orange Frederick Henry, stadtholder of Netherlands. His first impressions of the Stålhandske’s men’s equipment were not so terrific: ”…de Septembre Stalhans arriva avec cinq cents chevaux aucunement bons hommes mais mal armés & montés.” Memoires de Frederic Henri Prince d’Orange
Soon after the clashes with civilians of Liege the Swedish-Finnish cavalry was released from Dutch service and sent back across the Rhine. The Dutch paid Swedish crown 600 000 guldens for the short (under two months) and quite irrelevant service of Stålhandske’s men: a huge sum, twice the size of annual subsidiary Sweden received from the France. It was not a particularly hard campaign for the Finns: casualty lists mention four cavalry troopers fallen in the Netherlands: Simo Karppi, Lasse Mortensson, Mats Grelsson, and Matts Mattson. And then Eskil Hendrichson was murdered by peasants and Jaakko Larsson was executed.
More on the subject:
Detlev Pleiss: Der Zug der finnischen Reiter in die Niederlande via Wesel 1633 (1998) Sebastian Jägerhorn: Hårdast bland de hårda : en kavalleriofficer i fält (2018)
Koko vuoden odotetuin retki oli GARSin lokakuinen matka de Slag om Grolleen, maailman suurimpaan 1600-luvun taistelunäytökseen ja historianelävöitystapahtumaan. Osallistuimme lähes 30 hengen suomalais-ruotsalaisena ryhmänä.
GARSin toinen ulkomaan elävöitysmatka suuntautui De Slag om Grolle -tapahtumaan Alankomaihin 22.-25.10.2015. Myöhäinen yrityksemme saada virallista tapahtumakutsua pikkuiselle GARSille jäi tuloksettomaksi, mutta puolalaiset ystävämme isommasta ryhmien yhteenliittymästä Rebel Regimentistä tarjosivat viime hetkellä paikkaa seurueessaan ja tartuimme tietysti tilaisuuteen päästä mukaan Euroopan suurimpaan 1600-luvun elävöitystapahtumaan. Tapahutma pidettiin Alankomaiden ja Saksan rajalla Groenlossa, Grolsch-panimon kotikaupungissa. 400 vuotta täyttävä panimo sponsoroi tapahtumaa, mikä näkyi erityisesti iltajuhlissa ja kaupungin oluttarjonnassa. Tapahtuman järjestäjät yhdessä vapaaehtoisten, kaupunkilaisten ja yhteistyökumppaneiden kanssa olivat valmistelleet hyvin näyttävät puitteet 1400 elävöittäjän tapahtumalle ja suurille taistelunäytöksille.
Bourtangen entisöity tähtilinnoitus, jossa miniretkueemme vieraili matkalla Groenloon, Alankomaat, kuva Groningenin turismi-info
Miniretkueemme ehti menomatkalla ihastella Bourtangen entisöityä linnoituskaupunkia. Myös siellä järjestetään 1600-lukutapahtuma säännöllisesti ja voi olla, että jonain päivänä myös GARS lähtee käymään Bourtangessa. Tällä kertaa seurueemme pitkä matka taittui lokoisasti laivalla ja henkilöautolla. Näin saimme helposti mukaan teltan, musketit ja muut tarpeelliset varusteet ja pääsimme kiertelemään nähtävyyksien kautta Groenloon.
Groenloon saapuessamme elävöittäjien leiri levittäytyi nauhana tähtilinnoituskaupungin keskustan ympärille vallihaudan tuntumaan – kaikkialle, missä oli vähänkin vapaata nurmikkoa. Myös kaupungin keskusta muuntautui 1600-luvun asuun: kaduilla pidettiin nuotioita, kirkon aukiolla paimennettiin hanhia ja sikoja, kaduille oli rakennettu aikauden teemaan sopivia oluttupia ja keittiöitä sekä tietysti tuulimylly. Siellä täällä oli myyntikojuja, näissä myytiin keramiikkaa, hunajaa, kirjoja ja esiteltiin puukengän valmistusta. Vallien ulkopuolella sotilaiden leirien lomassa muutamat käsityöläiset ja kauppiaat myivät elävöitystavaraa.
Olutravintola kirkkosalissa, kuva (c) Maria v. H. 2015
Kaupungin toisen Calixtus-kirkon sali oli muutettu suureksi olutravintolaksi, josta sai Grolschia kaikissa mahdollisissa muodoissa. Monet kaupunkilaiset olivat ommelleet historiallisten mallien mukaiset 1600-luvun asut ja hyörivät koko viikonlopun kaupungilla. Muutamat esittivät ampujien kiltaa ja pari piti jopa pientä elävöitysbordellia kaupungin sivukujalla. Juuri tällä sivukujalla kohtasimme GARSin Italianmatkalta tutun henkilön, Olivaresin. Hän elävöittää espanjalaista keihäsmiestä ja eläytyy rooliinsa varsin vakuuttavasti. Nyt hän oli ystävineen aikeissa käydä kimppuumme ja ryöstää meiltä korillisen Grolschia, mutta luopui lopulta aikeistaan. Miekan ja muiden aseiden kantaminen kaupungissa oli päiväsaikaan kielletty. Tällaisten lurjusten varalle miekka olisi ollut kuitenkin ehkä varmempaa ottaa mukaan… Olivares tuli kuitenkin myöhemmin tarinoimaan leiriimme, vaihdoimme toinen toistaan mehukkaampia kertomuksia tuoppien yli ja hän kyseli Italiassa mukanamme olleen kaverin perään, joten emme toki muista häntä pahalla.
Ruoan hauduttelua hiilloksella, kuva (c) Maria v. H. 2015
Leirissä kokkasimme haudutettua karjalanpaistia, johon lihat ostettiin suoraan kaupungin lihakaupasta. Illalla kuumensimme ja maustoimme myös viiniä 1600-luvun reseptin mukaisesti. Puolalaisten, ranskalaisten ja saksalaisten kanssa leirielämä sujui hyvin ja mukavan kalustetusti. Ateriat nautittiin suuren katoksen alla pitkän pöydän ääressä penkeillä istuen. Tämä tapa käyttää runsaasti kalusteita tekee leirielämästä heti mukavampaa, vaikka kuljetuskysymykset nousevat tällöin pinnalle. Leirimme iltajuhlassa esiintyi luutunsoittaja ja kaikki lauloivat paljon. Tapahtuman ohjelmassa oli iltaisin soihtukulkue kaupungin kaduilla. Päädyimme kulkueessa suoraan skottien säkkipillistin eteen ja saimme kuulla Scotland the Braven monta kertaa matkalla kaupungin halki. Tapahtumassa oli paljon musiikkiryhmiä, jotka esiintyivät päivisin kadun varsilla ja iltaisin soittivat uuden ajan alun tanssisävelmiä mitä erilaisimmilla renessanssisoitimilla. Monet musikantit olivat myös tahdittamassa ryhmien marssia taistelukentälle.
Leirielämä sujui mukavan kalustetusti, kuva (c) Maria v. H. 2015
Ammulla heräsimme kirkonkellonsoittoon: ensin kellot kumistelivat pitkän ja monimutkaisen melodian. Pian tahti muuttui hätäkelloiksi: Grollen piiritys oli alkanut.
Grollen piiritys kartalla – piirittäjä kaivoi kaupungin ympärille saartorenkaan ja varusti sen pienillä linnakkeilla. Kuvan tekijä tuntamaton, 1627-1629 Rijksmuseum.
Vuoden 1627 piiritys liittyi 80-vuotiseen sotaan, jossa yksinkertaistaen Alankomaat irtautuivat Habsburgien hallinnasta. Suuri osa sodan taisteluista oli linnoituskaupunkien piirityksiä. Vuonna 1627 hyökkäävä liittouma pystytti saartorenkaan espanjalaisten hallitseman Grollen ympärille. Noin kahden kilometrin päähän kaupungista kaivettiin pikavauhtia juoksuhauta maavalleineen ja siihen rakennettiin bastioneja varmistamaan, ettei ulkoa tuleva hyökkäys pääsisi murtamaan saartorengasta. Sabotöörit kaivoivat tunnelin Grollen tähtilinnoituksen erääseen bastioniin ja räjäyttivät sen, mutta kaupungin puolustajat onnistuivat taistelussa pitelemään hyökkääjät ulkona. Grolle kuitenkin antautui pian tapauksen jälkeen. Kaupungin valtaamisen jälkeen juoksuhaudat täytettiin ja piiritysrenkaan bastionit purettiin, jotta kukaan muu ei pystyisi piirittämään Grollea niiden avulla.
Georg Kellerin kuvitus Grollen piirityksestä ja valtauksesta 6.6. – 19.8.1627. Kuvaan on tiivistetty piirityksen vaiheita parin kuukauden ajalta. Painokuva vuodelta 1627, Rijksmuseum.
Grollen taistelunäytös pidettiin kolme kertaa, kerran jokaisena päivänä ja se kesti lähemmäs kaksi tuntia. Joukot marssivat rumpujen tahdissa kentän laidalle maavallien suojiin. Taistelukentän päätyyn oli rakennettu monen metrin korkuinen tykkibastioni suojaluukkuineen, tykin paikkoineen ja gabioni-riveineen. Gabioni on linnoituselementti, joka valmistetaan punomalla pajusta suuri “kori”, joka täytetään maalla. Taistelukentälle oli kaivettu juoksuhautoja, pienempiä bastioneja ja maavalleja, ja piirityksen edetessä juoksuhautoja kaivettiin lisää joka päivä. Näin huikeaa panostusta elävöitystaistelukentän rakentamiseen en ole vielä missään nähnyt ja arvostan vaivannäköä suuresti. Suuri osa kaivannoista peitetään viikonlopu jälkeen ja kaivetaan uudestaan seuraavaan tapahtumaan. Taistelukenttä on muutoin lampaiden laidunmaana.
Musketöörejä ja pikenöörejä, de Slag om Grollessa 2008. Kuva Wikimedia commons.
Viimeisen päivän taistelu avattiin satojen muskettien yhteislaukauksella. Taistelun aluksi maavallien takana pidettiin lyhyt hartaus, jonka jälkeen suuret tykit alkoivat jyrähdellä kumeasti puskien ilmoille valtavia savupilviä. Pyrotekniikka pelasi ja tykinkuulan osumaa maavalliin merkkasi aina räjähdys, joka lennätti multakökkäreitä päällemme. Unkarilainen linnoitusinsinööri tarkkaili tilannetta kaukoputkellaan ja kymmenet ratsusotilaat hyökkäsivät kentälle. He ratsastivat vastustajan bastionin eteen, laukaisivat rataslukkopistoolinsa ja palasivat sitten takaisin. Bastionissa heitä vastassa oli suuria keihäs- ja muskettiryhmiä, jotka pian marssitettiin maavallien suojista kentälle.
Olimme taistelussa itse mukana Habsburgien puolella palkkasotilais-musketööreinä. Saksan- ja puolankieliset latauskomennot kajahtelivat musketööririvistössämme ja kerta toisensa jälkeen latasimme, odotimme rivimme vuoroa ja ammuimme. Keihäsryhmä tuli eteemme suojaamaan ja koitti painaa vastapuolen linjaa taaemmas. Espanjalaisina esiintyneet pikenöörit tahdittivat hyökkäyksensä lausumalla yhteen ääneen “Jesus-Maria-Jesus-Maria…” Mukana taistelussa oli myös unkarilainen jesuiitta erittäin huolitellussa puvussaan. Hän piti kenttähartauksia, esitteli englantilaisille joukoille ristiinnaulitun kuvaa ja polvistui kentälle kaatuneiden puoleen.
Sivustasta ilmestyi äkkiä ratsusotilaita, jotka ajoivat hevoset keskelle muskettirivistöämme. Ratsukot olivat taitavia, eikä kukaan jäänyt oikeasti jalkoihin, vaikka olimme hyvin lähellä pyöriviä hevosia ja tuupimme niitä muskettien perillä. Taistelun alussa tykkien pauke oli hermostuttanut hevosia runsaasti, mutta väkijoukossa ratsut pysyivät hallinnassa. Pikenöörejä vastaan hevosmiehillä ei ollut yhtä hyviä mahdollisuuksia: pitkin keihän varustetut, hyvin harjoitetut ryhmät muodostivat pysäyttävän piikkisiilin ja ratsukot lähtivät etsimään toista hyökkäyspaikkaa.
Sunnuntain taistelu, video Forjadores del Tiempo – The Last Battle, Slag om Grolle 2015
Joukkiomme komennettiin hyökkäämään skottien puolustamaan pikkubastioniin. Emme päässeet paljon kaivantoa pitemmälle, kun claymorella varustautunut barettipää jo hätisti meidät etäämmälle ja joukkomme perääntyessä säkkipillisti soitteli iloisesti skottien tunnussävelmiä. Bastionin vieresä oli pyörillä liikuteltava hyökkäysseinä käytössä. Sen avulla bastionin puolustajat pyrkivät työntämään hyökkääviä ryhmiä etäämmälle. Etenimme varovasti, peräännyimme hallitusti ja käänsimme välillä musketit ympäri lyömäaseiksi tai pinosimme ne kentälle hyökätäksemme miekoin ja kaivuulapioin johonkin bastioniin. Lopulta peräännyimme juosten. Viimeisen päivän taistelunäytös päättyi, kun liittouman sabotöörit onnistuivat räjäyttämään espanjalaisten bastionin ja meidän tuli kiire lähteä kotimatkalle. Suorastaan karkasimme taistelusta pakkaamaan kimpsumme, suuntasimme Saksaan ja hyppäsimme ensimmäiseen Ruotsiin menevään laivaan. Vasta kotimatkalla laivassa ehti vetämään tapahtumia vähän yhteen.
De Slag om Grolle oli onnistunut suuren mittakaavan elävöitystapahtuma, parhaita, joissa olen ollut. Tapahtumalla on tarkka viitekehys: tietty piiritys, joka on tapahtunut juuri tässä kaupungissa, mikä antaa selkeät raamit elävöitykselle. Toisaalta tapahtumassa kohtaavat elävöittäjäryhmät eri puolilta Eurooppaa ja myös USA:sta, joten se on oivallinen tilaisuus tutustua muihin ryhmiin ja kansainväliseen 1600-luvunelävöitysskeneen laajemmin. Slag om Grolle tulee vain kerran kahdessa vuodessa, ilahduttavasti mahdollisuus vierailla Grollessa toistamiseen näyttää toteutuvan, sillä GARS on saanut virallisen kutsun vuoden 2017 tapahtumaan ja ryhmän matkavalmistelut ovat jo käynnistyneet.
Puolan Sota oli päättynyt Altmarkin rauhaan vuonna 1629: tältä vuodelta löydämme Savon jalkaväen palvelemassa Riian varuskuntana eversti Kustaa Hornin alaisuudessa. Rykmentti kotiutettiin joulukuussa 857 miehen vahvuisena, komppanioiden komentajina Henrik Horn, Matti Falck, Kaspar Ermes, Peter Eketrä, Karl Ramsay, Göran Wrangel ja Joakim Weispfennig. Lisäksi rykmenttiin kuului Martti Eerikinpojan erillinen komppania Käkisalmessa, ja Savossa täydennysmiehien rekrytoinnista vastasi ”kotikapteeni” luutnantti Pekka Arvinpoika ja kahdeksan alipäällystön miestä.
Samoihin aikoihin kun savolaisia oltiin vasta ryhdytty kotiuttamaan Liivinmaalta, olivat kuningas ja valtaneuvosto päättäneet jo uudesta sodasta Saksassa. Hyökkäystä perusteltiin uskonveljien pelastuksena. Savon jalkaväkirykmentti muodostettiin uudelleen keväällä 1630, ja kesällä toteutettiin liikekannallepano Suomessa. Ruotsin puolella joukot olivat lähtövalmiina jo toukokuussa, mutta vasta kesäkuussa tuulet olivat suotuisat ja kuninkaan johtama pääjoukko pääsi lähtemään Tukholmasta matkaan. Juhannuksen tienoilla kuninkaan armeija rantautui Usedomin saarelle Pommerissa ja valtasi tämän jälkeen Stettinin kaupungin ilman taistelua: Oder-joen linja oli turvattu ruotsalaisille. Suomalaiset liittyivät sotaan hieman jälkijunassa.
Saksaan lähti tuhat miestä jalkaväkeä, joista kaikki eivät ollet Savosta vaan osa oli hämäläisiä ja karjalaisia: 2 komppanioista oli Suur-Savosta ja 3 Pien-Savosta. Savon jalkaväkirykmentin komentaja oli paperilla Kustaa Horn, mutta koska tämä tosiasillisesti toimi koko Ruotsin armeijan kenttämarsalkkana ei hän missään vaiheessa henkilökohtaisesti johtanut savolaisia, vaan nämä liitettiin Saksassa eversti Klas Hastfehrin rykmenttiin. Savolaiset laivattiin Turusta Stralsundiin kesä-heinäkuun vaihteessa vuonna 1630, samalla kertaa Saksaan tuli Suomesta myös Porin jalkaväkeä sekä hieman ratsuväkeä. Suuri joukko ratsuväkeä joutui jäämään Turkuun odottamaan laivojen puutteen takia.
Saksassa ei kohdattu heti alkuun suurempaa vastarintaa, osaltaan koska Brandenburgin vaaliruhtinas oli haluton päästämään Kustaa II Aadolfin armeijaa maidensa läpi etelään saamaan selkäänsä katolisilta. Savon jalkaväki otti osaa Wolgastin valtaukseen (kaupunki 7.8., linna 25.8.) ja palveli ainakin Stralsundin varusväkenä. Osa savolaisista komppanioista liittyi mahdollisesti pääarmeijaan joka majaili syksyllä Stettinistä.
Wolgast, Theatrum Europaeum 1629.
Syksy kului neuvotellessa Pohjois-Saksan ruhtinaitten kanssa, päänvaivaa aiheutti ennen kaikkea Pommerin Boguslaus joka halusi pysytellä puolueettomana. Lopulta Pommeri neuvoteltiin ruotsalaisten hallintaan – tosin osa Pommerista oli tosiasiallisesti viholliskomentaja Isolanin kroaattiratsuväen hallussa. Suomalainen jalkaväki mainitaan Stettinin kaupungin linnoittamistöissä, jotka Ruotsin kuningasta hurmahenkisesti fanittaneen tsekkikronikoitsija Vaclac Clemensin mukaan sujui ennätysajassa. Syyskuun lopulla 6500 miehen ruotsalaisjoukko, mukana savolaiset, valtasivat Damgartenin ja Ribnitzin ja tässä yhteydessä kronikoitsija Clemens kertoo että rakennustöihin erikoistuneet suomalaiset rakensivat sillan virran yli.
1600-luvun sodissahan ei yleensä sodittu talvella vaan armeijat vetäytyivät talvimajoitukseen talonpoikien taakaksi. Savolaiset viettivät talvensa Wolgastin ja Stralsundin kaupungeissa. Talven 1630-31 aikana ruotsalainen ratsuväki onnistui ajamaan vihollisen joukot pois Pommerista, missä auttoi se että vihollisten komentajaksi määrätty Torquato Conti oli päättänyt viettää oman talvensa mukavasti Roomassa asti. Talven aikana tuli myös tieto siitä, että keisari oli erottanut sotapäällikkönsä Wallensteinin, ja Ruotsin kuningas harjoitti diplomatiaa muun muassa kardinaali Richelieun ja paavin kanssa. Tammikuussa 1631 voitiin julkistaa neuvottelujen seurauksena syntynyt Bärwalden liitto Ruotsin ja Ranskan välillä.
Loppukeväästä 1631 syntyi viimein liikettä kun katolisen liigan komentaja Tilly siirsi joukkonsa kohti Magdeburgia ja Ruotsin kuningas sai taivuteltua Saksin ruhtinaan Georg Wilhelmin päästämään joukkonsa läpi etelään. Kuninkaan pääarmeija eteni kesällä Stettinistä Berliiniin ja sieltä Elbelle heinäkuussa, savolaiset tulivat suoraan Stralsundista Elbelle jossa käytiin Burgstattin ja Werbenin kahakat heinäkuun loppupuolella. Ruotsalaiset eivät kuitenkaan ehtineet auttamaan Magdeburgia joka hävitettiin katolisten toimesta. Tilly perääntyi, mutta siirtyy piirittämään Leipzigiä josta Ruotsin armeija viimein tavoitti hänet. Kustaa Aadolf mukanaan Saksi-Weimarin herttua Bernhard johti joukkonsa maineikkaaseen voittoon Breitenfeldin taistelussa 7.9.1631. Savolaiset taistelivat Oxenstjärnan prikaatissa oikean siiven eturivissä.
Kustaa II Aadolf ennen Lützenin taistelua, Nils Forsberg 1900.
Nyt ruotsalaisilla oli hallussaan Elbe-joen linjaus ja suunta oli kohti Reiniä. Armeija marssi ”Pappiskujaa” (vauraiden katolisten ruhtinaskuntien ketju) pitkin syys-lokakuussa Mainin laaksoa kohti. Würtzburg vallattiin taisteluitta, sen sijaan Marienbergin linnan valloittamiseksi käytiin kiivaita kamppailuja joissa skotlantilaiset palkkasoturit kunnostautuivat erityisesti. Täällä vihollisten maaperällä, vauraassa etelässä ruotsalaisetkin pääsivät kunnolla ryöstelyn makuun, ja legendaarinen maininta savolaisten vehnäsämpylöillä ja viinikeitolla mässyttelystä sijoittuu tähän vaiheeseen. Pääarmeija eteni loppusyksystä Reinille ja sen yli Maintzin kaupunkiin, jossa kuningas piti loisteliasta hoviaan yli talven. Savolaiset talvehtivat ainakin Königshofenin varusväkenä.
Alkukeväällä 1632 Ruotsin kuninkaan 40000-päisen kenttäarmeijan mukana on suomalaista jalkaväkeä enää majuri Göran Wrangelin komentama savolainen skvadroona (siis puolirykmentti), eversti Hastfehr oli tässä vaiheessa jäänyt ilmeisesti jonnekin matkan varrelle. Kuningas lähetti saksilaiset liittolaisensa kohti keisarin perintömaita ja lähti itse suoraan etelään kohti Tillyn armeijaa. Tilly vetäytyi ruotsalaisten edeltä kohti Tonavaa ja Nürnbergissä juhlittiin protestanttisia vapauttajia. Ruotsin armeija ylitti Tonavan Donauwörthissä maaliskuun lopulla, samalla kun Tilly keskitti joukkojaan Baijeriin. Baijerin läntinen rajajoki, Tonavaan laskeva Lech erotti armeijoita huhtikuun alussa ja tämän joen ylityksessä Wrangelin noin 300 mieheen huvennut savolaisjoukko teki kenties suurimman urotyönsä, kannustimena 10 taalerin palkinto jokaiselle joen ylittäneelle. Kyseessä oli siis Lechin eli Rainin taistelu (josta on oma artikkelinsa tulossa tähän blogiin myöhemmin) jossa Tilly haavoittui kuolettavasti.
Yksityiskohta Lech-joen taistelua kuvaavasta painokuvasta. Siltaa rakentavat miehet ovat Savon jalkaväkirykmentistä.
Perinpohjaista voittoa seurasi riemukas kevät Baijerissa, ja protestanttisen uskon ”koti” Augsburg vapautettiin. Ingolstadia, jossa Tilly veteli viime henkosiaan, ei tosin saatu vallattua. Toukokuun puolivälissä antautui katolinen München, joka maksoi kuninkaalle sotaveron ja säästyi ryöstelyltä. Kuninkaan suunta oli kohti keisarin kotikaupunkia Wieniä, ja sodan lopullista voittoa. Mutta sitten näyttämölle palasi böömiläinen sotaherra Wallenstein, jonka keisari oli jo kertaalleen erottanut. Hänet kutsuttiin takaisin pelastamaan keisari ja katolinen Saksa, palkaksi hän sai uskomattomat maa-alueet ja käytännössä vapaat kädet johtaa sotaa itsenäisesti. Wallenstein keräsi muutamassa kuukaudessa suuren armeijan ja yritti heinäkuussa ruotsalaisten selustaan Böömistä käsin. Kustaa Aadof joutui luopumaan Wienin tavoittelusta ja kääntyi takaisin suojelemaan omia huoltoreittejään, sillä Wallensteinin tavoitteena oli Nürnbergin valtaaminen ja Saksan katkaiseminen keskeltä kahtia: kuningas ei tietenkään halunnut jäädä armeijoineen loukkoon Etelä-Saksaan kauas Itämeren tukiasemistaan.
Ruotsalaiset suojelivat Nürnbergiä Magdeburgin kohtalolta ja linnoittivat kaupungin, samaan aikaan Wallenstein teki oman linnoitetun leirinsä läheisen Alte Vesten linnan ympärille. Tästä seurasi parin kuukauden mittainen asemasota jossa molemmat jättimäiset armeijat pyrkivät näännyttämään toisensa nälkään ja tuhosivat maaseudun totaalisesti Nürnbergin ympäriltä. Kustaa Aadolf yritti ratkaista tilanteen hyökkäämällä Alte Vesten leiriin kuultuaan Wallensteinin olevan perääntymässä, mutta kyseessä oli ansa josta seurasi 10 tunnin kuluttava hyökkäys vahvasti linnoitettuja asemia vastaan. Osa ratsuväestäkin jalkautettiin hyökkäykseen joka lopulta keskeytettiin suurten tappioiden jälkeen. Pian tämän jälkeen molemmat armeijat perääntyivät Nurnbergin loppuun kalutulta seudulta, Ruotsin kuningas nöyryyttävästi ensimmäisenä, liki puolet miehistään menettäneenä.
Alte Vesten katastrofin jälkeen, syksyn jo painaessa päälle, Kustaa Aadolf yritti vetää sodan takaisin etelään mutta Wallenstein hyökkäsikin ylös Saksiin pakottaakseen ruhtinas Georgin vaihtamaan puolta ja katkaistakseen ruotsalaisten paluureitin. Kuninkaan armeija riensi suurella kiireellä Saksan halki ja saapui Leiptzigin lähelle lokakuun lopulla. Kun Kustaa Aadolf sai tietää Wallensteinin jo jakaneen joukkonsa talvehtimista varten ja lähettäneen ratsuväenkomentaja Pappenheimin miehineen muualle, hän päätti yrittää ratkaisua Lützenissä. Marraskuun 6. päivä 1632 käytiin suuri taistelu jossa kenttäarmeijan viimeiset noin 150 savolaista taistelivat hyvin todennäköisesti ns. Ruotsalaisessa prikaatissa keskustan eturivissä.
Kustaa II Aadolfin ruumista kannetaan Wolgastin satamassa, Hellqvist 1885.
Lützenin jälkeen Smålannin ratsuväki ja Ruotsalainen prikaati (ja täten viimeiset savolaiset) saattoivat kuninkaan ruumiin Meuchenin, Weissenfelsin ja Wittenbergin kautta Wolgastiin. Talven 1632-1633 savolaiset palvelivat varuskunnissa eri puolilla Saksaan. Yhtä savolaisten komppanioista komentanut ja everstiksi ylennyt Kaspar Ermes jäi Saksaan ja sai savolaiset komennettavakseen.
Kolmikymmenvuotinen sota käytiin Keski-Euroopassa vuosina 1618-1648. Ruotsi liittyi sotaan vuonna 1630 ja ruotsalaisia joukkoja pysyi Saksassa sodan loppuun saakka. Kolmikymmenvuotista sotaa oli kuitenkin edeltänyt koko kuningas Kustaa Aadolfin valtakauden ajan jatkuva sotatila, konfliktit Venäjää vastaan Inkerinmaalla (1611-1617) sekä Puolaa vastaan Liivinmaalla (1617-1618 ja 1621-1626) ja Preussissa (1626-1629) sekä toistuvat sodat Tanskaa vastaan. Lisäksi Kolmikymmenvuotisen sodan loppupuolella kuningatar Kristiinan kaudella, kun sotatoimet Saksassa laantuivat, alkoivat uudet sodat niin Puolaa kuin Tanskaakin vastaan. Sotatila oli valtakunnassa käytännössä katsoen normaalitila, rauhankaudet lyhyitä uuteen sotaan valmistautumisen jaksoja.
Koko nykyinen Suomi kuului 1600-luvulla Ruotsin kuningaskuntaan ja suomalaisia sotilaita taisteli paljon Ruotsin armeijassa. Suomalainen ratsuväki, ns. hakkapeliitat ovat (ainakin Suomen rajojen sisäpuolella) hyvin tunnettua edesottamuksistaan Kolmikymmenvuotisessa sodassa mutta ehdoton valtaosa suomalaista taisteli jalkaväessä. Siinä missä ratsuväen sotilaat olivat vapaaehtoisia, jalkaväen sotilaat hankittin väenotolla, he olivat siis pakolla värvättyjä asevelvollisia. Puolaa ja Venäjää vastaan käydyissä sodissa suomalaiset sotilaat olivat muodostaneet merkittävän osan Ruotsin armeijasta, mutta Saksan sotaretkellä suurin osa Ruotsin jalkaväen miesvahduudesta koostui värvätyistä miehistä eli palkkasotilaista. Värvätyt sotilaat tulivat pääosin Saksan alueelta sekä Brittein saarilta. Ruotsalaiset ja suomalaiset asevelvolliset olivat armeijassa vähemmistöinä, ja suomalaisyksiköt kuluttivat valtaosan sodasta vallattujen saksalaisten linnojen ja kaupunkien varusväkenä. Kustaa Aadolfin sotaretken suurista taisteluista suomalaisata jalkaväkeä oli kuitenkin läsnä muun muassa Breitenfeldissä ja Lützenissä.
GARS elävöittää ennen kaikkea Kustaa Aadolfin Saksan sotaretken ajan (1630-1632) Ruotsin armeijan jalkaväkeä Savon jalkaväkirykmentistä, mutta varusteemme sopivat myös laajempaan aikakauteen Liivinmaan sodan alusta 1621 Kolmikymmenvuotisen sodan loppuun asti 1648.
