Koko vuoden odotetuin retki oli GARSin lokakuinen matka de Slag om Grolleen, maailman suurimpaan 1600-luvun taistelunäytökseen ja historianelävöitystapahtumaan. Osallistuimme lähes 30 hengen suomalais-ruotsalaisena ryhmänä.
Takana on pitkä viikonloppu Haminassa aivan uudessa Miekat Muurit Musketit -tapahtumassa. Pääsimme äkseeraamaan jo lähes 20 hengen ryhmänä, kiitos kaikille osallistuneille!
Musketööripäivän ohjelmaa kasvatettiin tällä kertaa käsittämään äksiisien lisäksi myös taistelunäytös bastionilla. Kuvassa pikenöörien äksiisinäytös.
Kävimme huhtikuussa äkseeraamassa Hamina Bastionissa. Äksiisi oli avoin kiinnostuneille haminalaisille, mutta riviin ei vielä kovin moni uskaltautunut, katsojia sen sijaan riitti jokunen.
Kuvasimme helmikuussa muutaman pukukokonaisuuden Pukkisaaressa.
GARS kävi esiintymässä Turun linnalla maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina. Pikenööripäivään sisältyi kaksi äkseerausnäytöstä linnan pihalla, tutustuminen linnaan ja erityisesti Valtapeliä – Reformaatio Suomessa -näyttelyyn, sekä kylmä lounas 1600-luvun sotilashengessä.
On the first sunday of March, GARS made a trip to Turku Castle. We had two pike drill shows, visited the castle and especially their exhibition on reformation in Finland, and had a cold lunch in 17th century military style.
Turun linnan pihalla / At Turku Castle courtyard (c) GARS 2017
Noin tunnin äksiisin jälkeen nälkä alkoi olla jo aikamoinen. Nautimme lounaan linnan renessanssisalissa lähes autenttisessa 1600-luvun ympäristössä. Tosin sotilaat eivät olisi näin hienoihin tiloihin päässeet, vaan ruoka olisi tarjoiltu linnantuvassa.
After one hour drill we started to get hungry. We had our lunch in the renaissance hall of the castle in an authentic 17th century surroundings. Although back then, soldiers would have eaten in the common dining hall.
Keihäät kulkevat hyvin myös kapeassa portaikossa / Pikemen can go also in narrow staircases (c) GARS 2017
Koska käytössämme ei ollut keittiötä, valmistimme ruoat etukäteen. Tarjolla oli perinteisen ruisleivän, juuston, lihan, kananmunien ja kalapiirakan lisäksi länsisuomalaista erikoisuutta, mämmiä. Mämmi tunnetaan jo katolisen ajan paasto- ja eväsruokana, ja myöhemmin siitä tuli suosittu pitoruoka. Mämmiä syödään nykyisinkin koko Suomessa pääsiäisen tienoilla, joten katolisesta tavasta ei suinkaan ole kyse!
We didn’t have kitchen, so lunch was prepared beforehand. We had rye bread, cheese, ham, boiled eggs, salmon pie, and local Western Finland speciality, mämmi. There are mentions of mämmi in the Middle Ages during Lent and as food for travel, and later it became a festive dish. Mämmi is still popular in Finland during Easter holidays, so it’s in no way a catholic tradition!
Lohipiirakkaa, mämmiä ja muita tarjottavia / Salmon pie, mämmi and other dishes. (c) GARS 2017
Mämmi valmistetaan ohramaltaista ja ruisjauhoista imeltämällä. Imeltämisessä maltaiden ja rukiin tärkkelys pilkkoutuu sokeriksi. Tärkeintä prosessissa on lämpötilan pitäminen tasaisena, jotta imeltyminen onnistuu. Sokeri on ollut harvinainen yläluokan herkku aina 1800-luvulle asti, ja jos hunajaankaan ei ollut varaa, oli imeltäminen ainoa keino valmistaa makeita ruokia. Ohje on sovellettu Marttojen ohjeesta.
Mämmi is made from malt and rye flour by a special technique called imeltäminen. It’s what happens when starches in malt and rye are modified into sugar in certain warm temperatures. It is important to keep the temperature steady for the whole process. Imeltäminen creates a sweet taste, which was hard to achieve before sugar came into wider use in the 19th century. Honey was also expensive, so imeltäminen was the only way to make sweet dishes.
Mämmi 1600-luvun tapaan / Mämmi in 17th century style
1. vaihe / stage
1 l vettä / water
200 g mämmi- tai kaljamaltaita / malt
400 g ruisjauhoja / rye flour
2. vaihe / stage
1,5 l vettä / water
150 g mämmi- tai kaljamaltaita / malt
300 g ruisjauhoja / rye flour
1. vaihe. Kuumenna vesi poreilevaksi (n. 70 astetta) isossa kattilassa. Sekoita veteen maltaat ja ruisjauhot. Ripottele pinnalle hieman ruisjauhoja. Peitä kattila kannella. Anna imeltyä 1½-2 tuntia lämpimässä paikassa, esimerkiksi uunissa 50 asteen lämmössä. Imeltyminen tapahtuu 50-75 asteessa, joten lämpötilaa ei saa ylittää eikä alittaa. Onnistunut imeltyminen tekee seoksesta juoksevampaa.
1. stage. Warm the water to ca. 70 degrees Celsius in a large kettle. Add malt and rye flour and mix together. Sprinkle some flour on top and cover the kettle with a lid. Put the kettle to an oven in ca. 50 C for 1½-2 hours. The modification of starch into sugar happens in 50-75 C, so that should be the temperature for the whole process. If imeltäminen is done correctly, the mix should be a bit more runny than when it was put to the oven.
(c) GARS 2017
2. vaihe. Kuumenna vesi poreilevaksi ja lisää kattilaan. Sekoita joukkoon maltaat ja jauhot. Jatka kuten edellä ja anna imeltyä taas pari tuntia lämpimässä uunissa.
2. stage. Warm the water to 70 C and add to the kettle. Add more malt and flour to the mix and let it stay in the oven as in stage 1 for a couple of more hours.
(c) GARS 2017
3. Tässä vaiheessa mämmin tulee olla löysän puuron vahvuista. Lisää tarvittaessa jauhoja. Keitä seosta 10 minuuttia koko ajan hämmentäen varoen pohjaan palamista. Jaa mämmi tuokkosiin, leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan tai foliovuokiin. Jätä kuohumisvaraa noin 1/3 vuoan korkeudesta. Astian on hyvä olla laakea, ja mämmiä noin 5 cm paksuinen kerros, jotta nestettä haihtuu riittävästi.
3. Now the mix should resemble thin porridge. Add flour if it’s too runny. Boil for 10 minutes, stirr constantly and be careful that the mix doesn’t burn. Pour it into traditional bowls made of birch bark, disposable folio dishes or oven dishes covered with baking paper. Fill the dishes 2/3 full. Mämmi should not be more than 5 cm thick, so the moist evaporates more effectively.
(c) GARS 2017
4. Paista uunin alatasossa 170 asteen lämmössä 2½-3 tuntia. Mämmi on parhaimmillaan muutaman päivän kuluttua. Tarjoa kylmänä.
4. Bake in 170 C for 2½-3 hours. Mämmi is best after a couple of days in the fridge. Serve cold.
(c) GARS 2017
Nykyään mämmi syödään useimmin kerman ja sokerin kera. Kermaa ei kuitenkaan olisi ollut 1600-luvulla tarjolla tähän aikaan vuodesta, koska lehmät olivat talven ja kevään ummessa. Lypsy onnistui vain kesäisin ja syksyisin, kun lehmillä oli tuoretta ruokaa. Lisäksi suurin osa kermasta käytettiin voin valmistamiseen, eikä ruoanlaittoon. Ja kuten mainittu, sokeria ei ollut aikakautena yleisesti saatavilla.
Nowadays mämmi is usually eaten with cream and sugar. But in the 17th century there would not have been cream available during winter and spring, only in summer and autumn, when there would be fresh food for cows. Most of the cream was also used to make butter, not in cooking. And as mentioned before, sugar was not widely available in the early modern period.
Zum bier! (c) GARS 2017
Kuvia tapahtumasta / More pictures here: https://www.flickr.com/photos/128865949@N07/sets/72157677587267174
https://henluo.kuvat.fi/kuvat/Turun+Linna+5.3.2017/
Jenni
GARSin toinen ulkomaan elävöitysmatka suuntautui De Slag om Grolle -tapahtumaan Alankomaihin 22.-25.10.2015. Myöhäinen yrityksemme saada virallista tapahtumakutsua pikkuiselle GARSille jäi tuloksettomaksi, mutta puolalaiset ystävämme isommasta ryhmien yhteenliittymästä Rebel Regimentistä tarjosivat viime hetkellä paikkaa seurueessaan ja tartuimme tietysti tilaisuuteen päästä mukaan Euroopan suurimpaan 1600-luvun elävöitystapahtumaan. Tapahutma pidettiin Alankomaiden ja Saksan rajalla Groenlossa, Grolsch-panimon kotikaupungissa. 400 vuotta täyttävä panimo sponsoroi tapahtumaa, mikä näkyi erityisesti iltajuhlissa ja kaupungin oluttarjonnassa. Tapahtuman järjestäjät yhdessä vapaaehtoisten, kaupunkilaisten ja yhteistyökumppaneiden kanssa olivat valmistelleet hyvin näyttävät puitteet 1400 elävöittäjän tapahtumalle ja suurille taistelunäytöksille.
Bourtangen entisöity tähtilinnoitus, jossa miniretkueemme vieraili matkalla Groenloon, Alankomaat, kuva Groningenin turismi-info
Miniretkueemme ehti menomatkalla ihastella Bourtangen entisöityä linnoituskaupunkia. Myös siellä järjestetään 1600-lukutapahtuma säännöllisesti ja voi olla, että jonain päivänä myös GARS lähtee käymään Bourtangessa. Tällä kertaa seurueemme pitkä matka taittui lokoisasti laivalla ja henkilöautolla. Näin saimme helposti mukaan teltan, musketit ja muut tarpeelliset varusteet ja pääsimme kiertelemään nähtävyyksien kautta Groenloon.
Groenloon saapuessamme elävöittäjien leiri levittäytyi nauhana tähtilinnoituskaupungin keskustan ympärille vallihaudan tuntumaan – kaikkialle, missä oli vähänkin vapaata nurmikkoa. Myös kaupungin keskusta muuntautui 1600-luvun asuun: kaduilla pidettiin nuotioita, kirkon aukiolla paimennettiin hanhia ja sikoja, kaduille oli rakennettu aikauden teemaan sopivia oluttupia ja keittiöitä sekä tietysti tuulimylly. Siellä täällä oli myyntikojuja, näissä myytiin keramiikkaa, hunajaa, kirjoja ja esiteltiin puukengän valmistusta. Vallien ulkopuolella sotilaiden leirien lomassa muutamat käsityöläiset ja kauppiaat myivät elävöitystavaraa.
Olutravintola kirkkosalissa, kuva (c) Maria v. H. 2015
Kaupungin toisen Calixtus-kirkon sali oli muutettu suureksi olutravintolaksi, josta sai Grolschia kaikissa mahdollisissa muodoissa. Monet kaupunkilaiset olivat ommelleet historiallisten mallien mukaiset 1600-luvun asut ja hyörivät koko viikonlopun kaupungilla. Muutamat esittivät ampujien kiltaa ja pari piti jopa pientä elävöitysbordellia kaupungin sivukujalla. Juuri tällä sivukujalla kohtasimme GARSin Italianmatkalta tutun henkilön, Olivaresin. Hän elävöittää espanjalaista keihäsmiestä ja eläytyy rooliinsa varsin vakuuttavasti. Nyt hän oli ystävineen aikeissa käydä kimppuumme ja ryöstää meiltä korillisen Grolschia, mutta luopui lopulta aikeistaan. Miekan ja muiden aseiden kantaminen kaupungissa oli päiväsaikaan kielletty. Tällaisten lurjusten varalle miekka olisi ollut kuitenkin ehkä varmempaa ottaa mukaan… Olivares tuli kuitenkin myöhemmin tarinoimaan leiriimme, vaihdoimme toinen toistaan mehukkaampia kertomuksia tuoppien yli ja hän kyseli Italiassa mukanamme olleen kaverin perään, joten emme toki muista häntä pahalla.
Ruoan hauduttelua hiilloksella, kuva (c) Maria v. H. 2015
Leirissä kokkasimme haudutettua karjalanpaistia, johon lihat ostettiin suoraan kaupungin lihakaupasta. Illalla kuumensimme ja maustoimme myös viiniä 1600-luvun reseptin mukaisesti. Puolalaisten, ranskalaisten ja saksalaisten kanssa leirielämä sujui hyvin ja mukavan kalustetusti. Ateriat nautittiin suuren katoksen alla pitkän pöydän ääressä penkeillä istuen. Tämä tapa käyttää runsaasti kalusteita tekee leirielämästä heti mukavampaa, vaikka kuljetuskysymykset nousevat tällöin pinnalle. Leirimme iltajuhlassa esiintyi luutunsoittaja ja kaikki lauloivat paljon. Tapahtuman ohjelmassa oli iltaisin soihtukulkue kaupungin kaduilla. Päädyimme kulkueessa suoraan skottien säkkipillistin eteen ja saimme kuulla Scotland the Braven monta kertaa matkalla kaupungin halki. Tapahtumassa oli paljon musiikkiryhmiä, jotka esiintyivät päivisin kadun varsilla ja iltaisin soittivat uuden ajan alun tanssisävelmiä mitä erilaisimmilla renessanssisoitimilla. Monet musikantit olivat myös tahdittamassa ryhmien marssia taistelukentälle.
Leirielämä sujui mukavan kalustetusti, kuva (c) Maria v. H. 2015
Ammulla heräsimme kirkonkellonsoittoon: ensin kellot kumistelivat pitkän ja monimutkaisen melodian. Pian tahti muuttui hätäkelloiksi: Grollen piiritys oli alkanut.
Grollen piiritys kartalla – piirittäjä kaivoi kaupungin ympärille saartorenkaan ja varusti sen pienillä linnakkeilla. Kuvan tekijä tuntamaton, 1627-1629 Rijksmuseum.
Vuoden 1627 piiritys liittyi 80-vuotiseen sotaan, jossa yksinkertaistaen Alankomaat irtautuivat Habsburgien hallinnasta. Suuri osa sodan taisteluista oli linnoituskaupunkien piirityksiä. Vuonna 1627 hyökkäävä liittouma pystytti saartorenkaan espanjalaisten hallitseman Grollen ympärille. Noin kahden kilometrin päähän kaupungista kaivettiin pikavauhtia juoksuhauta maavalleineen ja siihen rakennettiin bastioneja varmistamaan, ettei ulkoa tuleva hyökkäys pääsisi murtamaan saartorengasta. Sabotöörit kaivoivat tunnelin Grollen tähtilinnoituksen erääseen bastioniin ja räjäyttivät sen, mutta kaupungin puolustajat onnistuivat taistelussa pitelemään hyökkääjät ulkona. Grolle kuitenkin antautui pian tapauksen jälkeen. Kaupungin valtaamisen jälkeen juoksuhaudat täytettiin ja piiritysrenkaan bastionit purettiin, jotta kukaan muu ei pystyisi piirittämään Grollea niiden avulla.
Georg Kellerin kuvitus Grollen piirityksestä ja valtauksesta 6.6. – 19.8.1627. Kuvaan on tiivistetty piirityksen vaiheita parin kuukauden ajalta. Painokuva vuodelta 1627, Rijksmuseum.
Grollen taistelunäytös pidettiin kolme kertaa, kerran jokaisena päivänä ja se kesti lähemmäs kaksi tuntia. Joukot marssivat rumpujen tahdissa kentän laidalle maavallien suojiin. Taistelukentän päätyyn oli rakennettu monen metrin korkuinen tykkibastioni suojaluukkuineen, tykin paikkoineen ja gabioni-riveineen. Gabioni on linnoituselementti, joka valmistetaan punomalla pajusta suuri “kori”, joka täytetään maalla. Taistelukentälle oli kaivettu juoksuhautoja, pienempiä bastioneja ja maavalleja, ja piirityksen edetessä juoksuhautoja kaivettiin lisää joka päivä. Näin huikeaa panostusta elävöitystaistelukentän rakentamiseen en ole vielä missään nähnyt ja arvostan vaivannäköä suuresti. Suuri osa kaivannoista peitetään viikonlopu jälkeen ja kaivetaan uudestaan seuraavaan tapahtumaan. Taistelukenttä on muutoin lampaiden laidunmaana.
Musketöörejä ja pikenöörejä, de Slag om Grollessa 2008. Kuva Wikimedia commons.
Viimeisen päivän taistelu avattiin satojen muskettien yhteislaukauksella. Taistelun aluksi maavallien takana pidettiin lyhyt hartaus, jonka jälkeen suuret tykit alkoivat jyrähdellä kumeasti puskien ilmoille valtavia savupilviä. Pyrotekniikka pelasi ja tykinkuulan osumaa maavalliin merkkasi aina räjähdys, joka lennätti multakökkäreitä päällemme. Unkarilainen linnoitusinsinööri tarkkaili tilannetta kaukoputkellaan ja kymmenet ratsusotilaat hyökkäsivät kentälle. He ratsastivat vastustajan bastionin eteen, laukaisivat rataslukkopistoolinsa ja palasivat sitten takaisin. Bastionissa heitä vastassa oli suuria keihäs- ja muskettiryhmiä, jotka pian marssitettiin maavallien suojista kentälle.
Olimme taistelussa itse mukana Habsburgien puolella palkkasotilais-musketööreinä. Saksan- ja puolankieliset latauskomennot kajahtelivat musketööririvistössämme ja kerta toisensa jälkeen latasimme, odotimme rivimme vuoroa ja ammuimme. Keihäsryhmä tuli eteemme suojaamaan ja koitti painaa vastapuolen linjaa taaemmas. Espanjalaisina esiintyneet pikenöörit tahdittivat hyökkäyksensä lausumalla yhteen ääneen “Jesus-Maria-Jesus-Maria…” Mukana taistelussa oli myös unkarilainen jesuiitta erittäin huolitellussa puvussaan. Hän piti kenttähartauksia, esitteli englantilaisille joukoille ristiinnaulitun kuvaa ja polvistui kentälle kaatuneiden puoleen.
Sivustasta ilmestyi äkkiä ratsusotilaita, jotka ajoivat hevoset keskelle muskettirivistöämme. Ratsukot olivat taitavia, eikä kukaan jäänyt oikeasti jalkoihin, vaikka olimme hyvin lähellä pyöriviä hevosia ja tuupimme niitä muskettien perillä. Taistelun alussa tykkien pauke oli hermostuttanut hevosia runsaasti, mutta väkijoukossa ratsut pysyivät hallinnassa. Pikenöörejä vastaan hevosmiehillä ei ollut yhtä hyviä mahdollisuuksia: pitkin keihän varustetut, hyvin harjoitetut ryhmät muodostivat pysäyttävän piikkisiilin ja ratsukot lähtivät etsimään toista hyökkäyspaikkaa.
Sunnuntain taistelu, video Forjadores del Tiempo – The Last Battle, Slag om Grolle 2015
Joukkiomme komennettiin hyökkäämään skottien puolustamaan pikkubastioniin. Emme päässeet paljon kaivantoa pitemmälle, kun claymorella varustautunut barettipää jo hätisti meidät etäämmälle ja joukkomme perääntyessä säkkipillisti soitteli iloisesti skottien tunnussävelmiä. Bastionin vieresä oli pyörillä liikuteltava hyökkäysseinä käytössä. Sen avulla bastionin puolustajat pyrkivät työntämään hyökkääviä ryhmiä etäämmälle. Etenimme varovasti, peräännyimme hallitusti ja käänsimme välillä musketit ympäri lyömäaseiksi tai pinosimme ne kentälle hyökätäksemme miekoin ja kaivuulapioin johonkin bastioniin. Lopulta peräännyimme juosten. Viimeisen päivän taistelunäytös päättyi, kun liittouman sabotöörit onnistuivat räjäyttämään espanjalaisten bastionin ja meidän tuli kiire lähteä kotimatkalle. Suorastaan karkasimme taistelusta pakkaamaan kimpsumme, suuntasimme Saksaan ja hyppäsimme ensimmäiseen Ruotsiin menevään laivaan. Vasta kotimatkalla laivassa ehti vetämään tapahtumia vähän yhteen.
De Slag om Grolle oli onnistunut suuren mittakaavan elävöitystapahtuma, parhaita, joissa olen ollut. Tapahtumalla on tarkka viitekehys: tietty piiritys, joka on tapahtunut juuri tässä kaupungissa, mikä antaa selkeät raamit elävöitykselle. Toisaalta tapahtumassa kohtaavat elävöittäjäryhmät eri puolilta Eurooppaa ja myös USA:sta, joten se on oivallinen tilaisuus tutustua muihin ryhmiin ja kansainväliseen 1600-luvunelävöitysskeneen laajemmin. Slag om Grolle tulee vain kerran kahdessa vuodessa, ilahduttavasti mahdollisuus vierailla Grollessa toistamiseen näyttää toteutuvan, sillä GARS on saanut virallisen kutsun vuoden 2017 tapahtumaan ja ryhmän matkavalmistelut ovat jo käynnistyneet.
Linkkejä:
De Slag om Grolle 2015 -kuvia
Circumvallatielinie rondom Groenlo -projekti
Kirjoitettu pitkälti 30.10-5.11.2015, editoitu julkaistavaksi lokakuussa 2016.
Maria
Puolan Sota oli päättynyt Altmarkin rauhaan vuonna 1629: tältä vuodelta löydämme Savon jalkaväen palvelemassa Riian varuskuntana eversti Kustaa Hornin alaisuudessa. Rykmentti kotiutettiin joulukuussa 857 miehen vahvuisena, komppanioiden komentajina Henrik Horn, Matti Falck, Kaspar Ermes, Peter Eketrä, Karl Ramsay, Göran Wrangel ja Joakim Weispfennig. Lisäksi rykmenttiin kuului Martti Eerikinpojan erillinen komppania Käkisalmessa, ja Savossa täydennysmiehien rekrytoinnista vastasi ”kotikapteeni” luutnantti Pekka Arvinpoika ja kahdeksan alipäällystön miestä.
Samoihin aikoihin kun savolaisia oltiin vasta ryhdytty kotiuttamaan Liivinmaalta, olivat kuningas ja valtaneuvosto päättäneet jo uudesta sodasta Saksassa. Hyökkäystä perusteltiin uskonveljien pelastuksena. Savon jalkaväkirykmentti muodostettiin uudelleen keväällä 1630, ja kesällä toteutettiin liikekannallepano Suomessa. Ruotsin puolella joukot olivat lähtövalmiina jo toukokuussa, mutta vasta kesäkuussa tuulet olivat suotuisat ja kuninkaan johtama pääjoukko pääsi lähtemään Tukholmasta matkaan. Juhannuksen tienoilla kuninkaan armeija rantautui Usedomin saarelle Pommerissa ja valtasi tämän jälkeen Stettinin kaupungin ilman taistelua: Oder-joen linja oli turvattu ruotsalaisille. Suomalaiset liittyivät sotaan hieman jälkijunassa.
Saksaan lähti tuhat miestä jalkaväkeä, joista kaikki eivät ollet Savosta vaan osa oli hämäläisiä ja karjalaisia: 2 komppanioista oli Suur-Savosta ja 3 Pien-Savosta. Savon jalkaväkirykmentin komentaja oli paperilla Kustaa Horn, mutta koska tämä tosiasillisesti toimi koko Ruotsin armeijan kenttämarsalkkana ei hän missään vaiheessa henkilökohtaisesti johtanut savolaisia, vaan nämä liitettiin Saksassa eversti Klas Hastfehrin rykmenttiin. Savolaiset laivattiin Turusta Stralsundiin kesä-heinäkuun vaihteessa vuonna 1630, samalla kertaa Saksaan tuli Suomesta myös Porin jalkaväkeä sekä hieman ratsuväkeä. Suuri joukko ratsuväkeä joutui jäämään Turkuun odottamaan laivojen puutteen takia.
Saksassa ei kohdattu heti alkuun suurempaa vastarintaa, osaltaan koska Brandenburgin vaaliruhtinas oli haluton päästämään Kustaa II Aadolfin armeijaa maidensa läpi etelään saamaan selkäänsä katolisilta. Savon jalkaväki otti osaa Wolgastin valtaukseen (kaupunki 7.8., linna 25.8.) ja palveli ainakin Stralsundin varusväkenä. Osa savolaisista komppanioista liittyi mahdollisesti pääarmeijaan joka majaili syksyllä Stettinistä.
Wolgast, Theatrum Europaeum 1629.
Syksy kului neuvotellessa Pohjois-Saksan ruhtinaitten kanssa, päänvaivaa aiheutti ennen kaikkea Pommerin Boguslaus joka halusi pysytellä puolueettomana. Lopulta Pommeri neuvoteltiin ruotsalaisten hallintaan – tosin osa Pommerista oli tosiasiallisesti viholliskomentaja Isolanin kroaattiratsuväen hallussa. Suomalainen jalkaväki mainitaan Stettinin kaupungin linnoittamistöissä, jotka Ruotsin kuningasta hurmahenkisesti fanittaneen tsekkikronikoitsija Vaclac Clemensin mukaan sujui ennätysajassa. Syyskuun lopulla 6500 miehen ruotsalaisjoukko, mukana savolaiset, valtasivat Damgartenin ja Ribnitzin ja tässä yhteydessä kronikoitsija Clemens kertoo että rakennustöihin erikoistuneet suomalaiset rakensivat sillan virran yli.
1600-luvun sodissahan ei yleensä sodittu talvella vaan armeijat vetäytyivät talvimajoitukseen talonpoikien taakaksi. Savolaiset viettivät talvensa Wolgastin ja Stralsundin kaupungeissa. Talven 1630-31 aikana ruotsalainen ratsuväki onnistui ajamaan vihollisen joukot pois Pommerista, missä auttoi se että vihollisten komentajaksi määrätty Torquato Conti oli päättänyt viettää oman talvensa mukavasti Roomassa asti. Talven aikana tuli myös tieto siitä, että keisari oli erottanut sotapäällikkönsä Wallensteinin, ja Ruotsin kuningas harjoitti diplomatiaa muun muassa kardinaali Richelieun ja paavin kanssa. Tammikuussa 1631 voitiin julkistaa neuvottelujen seurauksena syntynyt Bärwalden liitto Ruotsin ja Ranskan välillä.
Loppukeväästä 1631 syntyi viimein liikettä kun katolisen liigan komentaja Tilly siirsi joukkonsa kohti Magdeburgia ja Ruotsin kuningas sai taivuteltua Saksin ruhtinaan Georg Wilhelmin päästämään joukkonsa läpi etelään. Kuninkaan pääarmeija eteni kesällä Stettinistä Berliiniin ja sieltä Elbelle heinäkuussa, savolaiset tulivat suoraan Stralsundista Elbelle jossa käytiin Burgstattin ja Werbenin kahakat heinäkuun loppupuolella. Ruotsalaiset eivät kuitenkaan ehtineet auttamaan Magdeburgia joka hävitettiin katolisten toimesta. Tilly perääntyi, mutta siirtyy piirittämään Leipzigiä josta Ruotsin armeija viimein tavoitti hänet. Kustaa Aadolf mukanaan Saksi-Weimarin herttua Bernhard johti joukkonsa maineikkaaseen voittoon Breitenfeldin taistelussa 7.9.1631. Savolaiset taistelivat Oxenstjärnan prikaatissa oikean siiven eturivissä.
Kustaa II Aadolf ennen Lützenin taistelua, Nils Forsberg 1900.
Nyt ruotsalaisilla oli hallussaan Elbe-joen linjaus ja suunta oli kohti Reiniä. Armeija marssi ”Pappiskujaa” (vauraiden katolisten ruhtinaskuntien ketju) pitkin syys-lokakuussa Mainin laaksoa kohti. Würtzburg vallattiin taisteluitta, sen sijaan Marienbergin linnan valloittamiseksi käytiin kiivaita kamppailuja joissa skotlantilaiset palkkasoturit kunnostautuivat erityisesti. Täällä vihollisten maaperällä, vauraassa etelässä ruotsalaisetkin pääsivät kunnolla ryöstelyn makuun, ja legendaarinen maininta savolaisten vehnäsämpylöillä ja viinikeitolla mässyttelystä sijoittuu tähän vaiheeseen. Pääarmeija eteni loppusyksystä Reinille ja sen yli Maintzin kaupunkiin, jossa kuningas piti loisteliasta hoviaan yli talven. Savolaiset talvehtivat ainakin Königshofenin varusväkenä.
Alkukeväällä 1632 Ruotsin kuninkaan 40000-päisen kenttäarmeijan mukana on suomalaista jalkaväkeä enää majuri Göran Wrangelin komentama savolainen skvadroona (siis puolirykmentti), eversti Hastfehr oli tässä vaiheessa jäänyt ilmeisesti jonnekin matkan varrelle. Kuningas lähetti saksilaiset liittolaisensa kohti keisarin perintömaita ja lähti itse suoraan etelään kohti Tillyn armeijaa. Tilly vetäytyi ruotsalaisten edeltä kohti Tonavaa ja Nürnbergissä juhlittiin protestanttisia vapauttajia. Ruotsin armeija ylitti Tonavan Donauwörthissä maaliskuun lopulla, samalla kun Tilly keskitti joukkojaan Baijeriin. Baijerin läntinen rajajoki, Tonavaan laskeva Lech erotti armeijoita huhtikuun alussa ja tämän joen ylityksessä Wrangelin noin 300 mieheen huvennut savolaisjoukko teki kenties suurimman urotyönsä, kannustimena 10 taalerin palkinto jokaiselle joen ylittäneelle. Kyseessä oli siis Lechin eli Rainin taistelu (josta on oma artikkelinsa tulossa tähän blogiin myöhemmin) jossa Tilly haavoittui kuolettavasti.
Yksityiskohta Lech-joen taistelua kuvaavasta painokuvasta. Siltaa rakentavat miehet ovat Savon jalkaväkirykmentistä.
Perinpohjaista voittoa seurasi riemukas kevät Baijerissa, ja protestanttisen uskon ”koti” Augsburg vapautettiin. Ingolstadia, jossa Tilly veteli viime henkosiaan, ei tosin saatu vallattua. Toukokuun puolivälissä antautui katolinen München, joka maksoi kuninkaalle sotaveron ja säästyi ryöstelyltä. Kuninkaan suunta oli kohti keisarin kotikaupunkia Wieniä, ja sodan lopullista voittoa. Mutta sitten näyttämölle palasi böömiläinen sotaherra Wallenstein, jonka keisari oli jo kertaalleen erottanut. Hänet kutsuttiin takaisin pelastamaan keisari ja katolinen Saksa, palkaksi hän sai uskomattomat maa-alueet ja käytännössä vapaat kädet johtaa sotaa itsenäisesti. Wallenstein keräsi muutamassa kuukaudessa suuren armeijan ja yritti heinäkuussa ruotsalaisten selustaan Böömistä käsin. Kustaa Aadof joutui luopumaan Wienin tavoittelusta ja kääntyi takaisin suojelemaan omia huoltoreittejään, sillä Wallensteinin tavoitteena oli Nürnbergin valtaaminen ja Saksan katkaiseminen keskeltä kahtia: kuningas ei tietenkään halunnut jäädä armeijoineen loukkoon Etelä-Saksaan kauas Itämeren tukiasemistaan.
Ruotsalaiset suojelivat Nürnbergiä Magdeburgin kohtalolta ja linnoittivat kaupungin, samaan aikaan Wallenstein teki oman linnoitetun leirinsä läheisen Alte Vesten linnan ympärille. Tästä seurasi parin kuukauden mittainen asemasota jossa molemmat jättimäiset armeijat pyrkivät näännyttämään toisensa nälkään ja tuhosivat maaseudun totaalisesti Nürnbergin ympäriltä. Kustaa Aadolf yritti ratkaista tilanteen hyökkäämällä Alte Vesten leiriin kuultuaan Wallensteinin olevan perääntymässä, mutta kyseessä oli ansa josta seurasi 10 tunnin kuluttava hyökkäys vahvasti linnoitettuja asemia vastaan. Osa ratsuväestäkin jalkautettiin hyökkäykseen joka lopulta keskeytettiin suurten tappioiden jälkeen. Pian tämän jälkeen molemmat armeijat perääntyivät Nurnbergin loppuun kalutulta seudulta, Ruotsin kuningas nöyryyttävästi ensimmäisenä, liki puolet miehistään menettäneenä.
Alte Vesten katastrofin jälkeen, syksyn jo painaessa päälle, Kustaa Aadolf yritti vetää sodan takaisin etelään mutta Wallenstein hyökkäsikin ylös Saksiin pakottaakseen ruhtinas Georgin vaihtamaan puolta ja katkaistakseen ruotsalaisten paluureitin. Kuninkaan armeija riensi suurella kiireellä Saksan halki ja saapui Leiptzigin lähelle lokakuun lopulla. Kun Kustaa Aadolf sai tietää Wallensteinin jo jakaneen joukkonsa talvehtimista varten ja lähettäneen ratsuväenkomentaja Pappenheimin miehineen muualle, hän päätti yrittää ratkaisua Lützenissä. Marraskuun 6. päivä 1632 käytiin suuri taistelu jossa kenttäarmeijan viimeiset noin 150 savolaista taistelivat hyvin todennäköisesti ns. Ruotsalaisessa prikaatissa keskustan eturivissä.
Kustaa II Aadolfin ruumista kannetaan Wolgastin satamassa, Hellqvist 1885.
Lützenin jälkeen Smålannin ratsuväki ja Ruotsalainen prikaati (ja täten viimeiset savolaiset) saattoivat kuninkaan ruumiin Meuchenin, Weissenfelsin ja Wittenbergin kautta Wolgastiin. Talven 1632-1633 savolaiset palvelivat varuskunnissa eri puolilla Saksaan. Yhtä savolaisten komppanioista komentanut ja everstiksi ylennyt Kaspar Ermes jäi Saksaan ja sai savolaiset komennettavakseen.
Tähän artikkeliin liittyviä artikkeleita:
Ruotsin jalkaväen organisaatio taistelukentällä
Tämä on tiivistelmä 31.1.2016 Harmaasudet ry:n Valistus- ja Edistys -vuorolla pidetystä esitelmästä. Tarkoitus on esitellä Ruotsin armeijan jalkaväessä 1630-luvulla käytetyt yksiköt harhaantumatta liikaa erilaisiin poikkeuksiin, lähtökohtana tavalliselle sotilaalle tarpeelliset perustiedot. Esimerkiksi rykmenttiorganisaatio esikuntavirkoineen, niin kiehtova kuin se onkin, jätetään myöhempään käsittelyyn.
Kokonaisuuden hahmottamista auttaa se että ymmärtää pysyvien ja operatiivisten yksiköiden eron. Komppaniat ja rykmentit ovat pysyviä yksiköitä: niillä on siis keskeinen merkitys armeijan organisoinnissa, liikuttelussa, huollossa ja niillä on oma vahva ryhmäidentiteettinsä, tunnukset ja pysyvä komentoketju. Taistelukentällä ei kuitenkaan joukkoja komenneta rykmenteittäin tai komppanioittain, vaan näitä yhdistellään skvadrooniksi ja prikaateiksi jotka puolestaan ovat siis operatiivisiä yksiköitä: ne luodaan vain taistelutarkoituksiin kulloinkin saatavilla olevista joukoista.
Tämän lisäksi pienimmät peruspalikat ruodut, ryhmät ja plutoonat ovat pysyviä yksiköitä mutta niitä ei toisaalta koskaan myöskään hajoiteta operatiivisia yksiköitä muodostettaessa.
Pysyvien osastojen koko saattoi vaihdella suurestikin mieshukan takia. Komppaniat ja rykmentit olivat usein huomattavasti ideaalisia vahvuuksiaan heikompia, koska niiden täydentäminen ei sotaolosuhteissa onnistunut helposti tai nopeasti. Sen sijaan operatiiviset yksiköt, joiden koostumusta kyettiin kentällä muuntelemaan, pystyttiin paremmin pitämään tavoitellun suuruisina. Esimerkiksi yksi heikko rykmentti saattoi muodostaa yhden skvadroonan normaalin kahden sijaan.
Musketööriruotuja (vas.) ja pikenööriruotuja (oik.) Kuva Wikimedia commons.
Kaikki jalkaväen rivimiehet ovat jompaa kumpaa kahdesta perustyypistä: musketöörejä tai pikenöörejä. Musketöörit ampuvat musketilla ja pikenöörit suojelevat musketöörejä pitkien keihäiden eli piikkien avulla.
Kuusi sotamiesta muodostavat pienimmän sotilasyksikön eli ruodun: taistelussa ja muodossa marssittaessa ruotu on aina jonossa peräkkäin. Ruotsalaiset taistelumuodostelmat ovat yhden ruodun eli siis kuuden miehen syvyisiä. Ruodussa on aina vain yhden tyyppisiä sotilaita, siis joko pikenöörejä tai musketöörejä, ei näitä sekaisin. Ruodun kokenein mies on ruodunvetäjä ja toiseksi kokenein mies ruodunsulkija: heidän paikkansa ruodussa ovat ensimmäisenä ja viimeisenä, tietenkin. Näihin tehtäviin liittyy erilaisia vastuita mutta ne eivät ole varsinaisia aliupseerinvirkoja, ruodunvetäjä ja sulkija ovat varustettuja tavallisen sotamiehen tavoin.
Neljä ruotua musketöörejä TAI kolme ruotua pikenöörejä muodostavat ryhmän eli korpralskapin: ryhmän koko on siis 24 miestä jos se on musketööriryhmä tai 18 miestä jos se on pikenööriryhmä. Ryhmää johtaa korpraali, alin aliupseeri: korpraali on rivimiehen tapaan aseistettu eli hänellä on pääaseenaan joko musketti tai piikki. Korpraali lasketaan yksikön vahvuuteen.
Kaksi ryhmää musketöörejä muodostaa plutoonan. Plutoonaa komentaa kersantti ja siinä on 48 miestä. Kersantti on siis ylempi aliupseeri ja häntä ei enää lasketa yksikkönsä rivimieheksi (toisin kuin korpraali) ja hänellä on pääaseenaan ja arvonsa merkkinä partisaani, tai mahdollisesti mannermaiseen tyyliin hilpari.
Pikenööreillä ei ole plutoonan vahvuista yksikköä. Seuraavana ylöspäin mentäessä on vuorossa komppania, joka on vain hallinnollinen yksikkö: miehiä ei liikutella taistelukentällä komppaniatasolla vaan komppaniat yhdistetään aina suuremmiksi yksiköiksi. Komppanian miehet ovat yleensä aina samalta alueelta rekrytoituja ja pitkään yhdessä taistelleita, komppanialla on oma lippu ja siis oma pysyvä yksikköidentiteetti.
Komppanian koostumus:
Kapteeni on komppanian komentaja, luutnantti ennen kaikkea kapteenin varamies, ja vänrikki tyypillisesti nuori ”koulutettavana oleva” upseeri, joka vastaa myös komppanian lipusta.
Taistelua varten neljä komppaniaa muodostaa noin 500 miehen skvadroonan joka on taistelukentän ”peruspalikoista” se pienempi. Skvadroonassa komppanioiden musketööri ja pikenööriryhmät liitetään suuremmiksi kokonaisuuksiksi eikä skvadroona ole siis järjestetty komppanioittain. Skvadroonassa musketöörit ja pikenöörit yhdistetään suuremmiksi ”blokeiksi”: kaikki skvadroonan 12 pikenööriryhmää muodostavat 36 miestä leveän ja kuusi miestä syvän osaston ensimmäiseksi, ja sen taakse viidenkymmenen askeleen taakse järjestetään kaikki skvadroonan neljä musketööriplutoonaa 32 miestä leveäksi ja kuusi miestä syväksi ampujaosastoksi. Komppanioiden ”ylimääräiset” musketööriryhmät (96 musketööriä) ovat erillään ja tarvittaessa komennettavissa muihin tehtäviin (ruotsalainen sotataktiikka hyödynsi paljon ”komennettujen musketöörien” eli pienten liikkuvien musketööriösastojen käyttöä ratsuväen ja tykistön apuna).
Rykmentti on hallinnollisista yksiköistä tärkein ja suurin: sen koko on hieman yli 1000 sotamiestä. Rykmentissä on kahdeksan komppaniaa ja sitä johtaa eversti, apunaan everstiluutnantti ja majuri. Rykmentin komppanioista kolme on näiden rykmentinupseerin komentamia, loput viisi ovat normaaleja kapteenin komentamia komppanioita. Rykmentin komentajalla on käytössään mittava esikunta mutta sitä ei käsitellä nyt tässä.
Suurin operatiivinen yksikkö on prikaati, joka kootaan kolmesta skvadroonasta eli on noin 1500 miehen vahvuinen. Ruotsin armeijalla oli jonkin aikaa käytössä myös neljästä skvadroonasta muodostettu prikaati mutta selkeyden vuoksi nyt keskitytään yleisempään kolmen skvadroonan malliin. Prikaati on taistelukentällä ylösalaisin olevan T-kirjaimen mallinen. Yksi (vahvin) skvadroonista muodostaa keskimmäisen ja eteenpäin työntyvän osan, pikenöörit edessä, musketöörit takana. Kaksi muuta skvadroonaa muodostavat molemmat siivet, musketöörit ulkolaidalla, pikenöörit sisempänä. Kaikki prikaatin ylimääräiset musketöörit (12 ryhmää eli vajaat 300 musketööriä) ovat joko prikaatin takana reservinä tai tyypillisemmin muualla määrättyinä, pieninä ja liikkuvina ampujaryhminä eli ”komennettuna musketööreinä”.
Prikaati, kuva Wikimedia commons.
GARS pääsi elokuun alussa esiintymään ensimmäistä kertaa yleisötilaisuudessa. Esiintyvään ryhmäämme kuului komentaja, kuuluttaja-lipunkantaja, kuusi musketööriä, joista yksi toimi myös rumpalina, sekä kolme pikenööriä. Esityksessämme nähtiin musketilla ammuntaa, musketin latauksen vaiheet, keihäsäksiisiä, muodostelmia sekä miekkailuharjoitus. Esityksen juonnot valmistelivat Jenni Lares ja Konsta Nikkanen.
Esiintyminen oli GARSille oivallinen kokemus ja oli loistavaa huomata, että ryhmä pelasi yhteen muodostelmissa ja muissa vaativissa tilanteissa. Tästä on hyvä jatkaa esiintymään ulkomaille!
GARS ryhmäkuvassa. Kuva © GARS 2015
Näytösten välillä esittelimme varusteita tapahtumavieraille. Kuva © Maria von Hertzen 2015
Leirivaimo kirnusi voita koko porukalle. Kuva © Maria von Hertzen 2015
Lisää kuvia Verlasta löydät Flickr-galleriastamme!
