Puolan Sota oli päättynyt Altmarkin rauhaan vuonna 1629: tältä vuodelta löydämme Savon jalkaväen palvelemassa Riian varuskuntana eversti Kustaa Hornin alaisuudessa. Rykmentti kotiutettiin joulukuussa 857 miehen vahvuisena, komppanioiden komentajina Henrik Horn, Matti Falck, Kaspar Ermes, Peter Eketrä, Karl Ramsay, Göran Wrangel ja Joakim Weispfennig. Lisäksi rykmenttiin kuului Martti Eerikinpojan erillinen komppania Käkisalmessa, ja Savossa täydennysmiehien rekrytoinnista vastasi ”kotikapteeni” luutnantti Pekka Arvinpoika ja kahdeksan alipäällystön miestä.
Samoihin aikoihin kun savolaisia oltiin vasta ryhdytty kotiuttamaan Liivinmaalta, olivat kuningas ja valtaneuvosto päättäneet jo uudesta sodasta Saksassa. Hyökkäystä perusteltiin uskonveljien pelastuksena. Savon jalkaväkirykmentti muodostettiin uudelleen keväällä 1630, ja kesällä toteutettiin liikekannallepano Suomessa. Ruotsin puolella joukot olivat lähtövalmiina jo toukokuussa, mutta vasta kesäkuussa tuulet olivat suotuisat ja kuninkaan johtama pääjoukko pääsi lähtemään Tukholmasta matkaan. Juhannuksen tienoilla kuninkaan armeija rantautui Usedomin saarelle Pommerissa ja valtasi tämän jälkeen Stettinin kaupungin ilman taistelua: Oder-joen linja oli turvattu ruotsalaisille. Suomalaiset liittyivät sotaan hieman jälkijunassa.
Saksaan lähti tuhat miestä jalkaväkeä, joista kaikki eivät ollet Savosta vaan osa oli hämäläisiä ja karjalaisia: 2 komppanioista oli Suur-Savosta ja 3 Pien-Savosta. Savon jalkaväkirykmentin komentaja oli paperilla Kustaa Horn, mutta koska tämä tosiasillisesti toimi koko Ruotsin armeijan kenttämarsalkkana ei hän missään vaiheessa henkilökohtaisesti johtanut savolaisia, vaan nämä liitettiin Saksassa eversti Klas Hastfehrin rykmenttiin. Savolaiset laivattiin Turusta Stralsundiin kesä-heinäkuun vaihteessa vuonna 1630, samalla kertaa Saksaan tuli Suomesta myös Porin jalkaväkeä sekä hieman ratsuväkeä. Suuri joukko ratsuväkeä joutui jäämään Turkuun odottamaan laivojen puutteen takia.
Saksassa ei kohdattu heti alkuun suurempaa vastarintaa, osaltaan koska Brandenburgin vaaliruhtinas oli haluton päästämään Kustaa II Aadolfin armeijaa maidensa läpi etelään saamaan selkäänsä katolisilta. Savon jalkaväki otti osaa Wolgastin valtaukseen (kaupunki 7.8., linna 25.8.) ja palveli ainakin Stralsundin varusväkenä. Osa savolaisista komppanioista liittyi mahdollisesti pääarmeijaan joka majaili syksyllä Stettinistä.
Wolgast, Theatrum Europaeum 1629.
Syksy kului neuvotellessa Pohjois-Saksan ruhtinaitten kanssa, päänvaivaa aiheutti ennen kaikkea Pommerin Boguslaus joka halusi pysytellä puolueettomana. Lopulta Pommeri neuvoteltiin ruotsalaisten hallintaan – tosin osa Pommerista oli tosiasiallisesti viholliskomentaja Isolanin kroaattiratsuväen hallussa. Suomalainen jalkaväki mainitaan Stettinin kaupungin linnoittamistöissä, jotka Ruotsin kuningasta hurmahenkisesti fanittaneen tsekkikronikoitsija Vaclac Clemensin mukaan sujui ennätysajassa. Syyskuun lopulla 6500 miehen ruotsalaisjoukko, mukana savolaiset, valtasivat Damgartenin ja Ribnitzin ja tässä yhteydessä kronikoitsija Clemens kertoo että rakennustöihin erikoistuneet suomalaiset rakensivat sillan virran yli.
1600-luvun sodissahan ei yleensä sodittu talvella vaan armeijat vetäytyivät talvimajoitukseen talonpoikien taakaksi. Savolaiset viettivät talvensa Wolgastin ja Stralsundin kaupungeissa. Talven 1630-31 aikana ruotsalainen ratsuväki onnistui ajamaan vihollisen joukot pois Pommerista, missä auttoi se että vihollisten komentajaksi määrätty Torquato Conti oli päättänyt viettää oman talvensa mukavasti Roomassa asti. Talven aikana tuli myös tieto siitä, että keisari oli erottanut sotapäällikkönsä Wallensteinin, ja Ruotsin kuningas harjoitti diplomatiaa muun muassa kardinaali Richelieun ja paavin kanssa. Tammikuussa 1631 voitiin julkistaa neuvottelujen seurauksena syntynyt Bärwalden liitto Ruotsin ja Ranskan välillä.
Loppukeväästä 1631 syntyi viimein liikettä kun katolisen liigan komentaja Tilly siirsi joukkonsa kohti Magdeburgia ja Ruotsin kuningas sai taivuteltua Saksin ruhtinaan Georg Wilhelmin päästämään joukkonsa läpi etelään. Kuninkaan pääarmeija eteni kesällä Stettinistä Berliiniin ja sieltä Elbelle heinäkuussa, savolaiset tulivat suoraan Stralsundista Elbelle jossa käytiin Burgstattin ja Werbenin kahakat heinäkuun loppupuolella. Ruotsalaiset eivät kuitenkaan ehtineet auttamaan Magdeburgia joka hävitettiin katolisten toimesta. Tilly perääntyi, mutta siirtyy piirittämään Leipzigiä josta Ruotsin armeija viimein tavoitti hänet. Kustaa Aadolf mukanaan Saksi-Weimarin herttua Bernhard johti joukkonsa maineikkaaseen voittoon Breitenfeldin taistelussa 7.9.1631. Savolaiset taistelivat Oxenstjärnan prikaatissa oikean siiven eturivissä.
Kustaa II Aadolf ennen Lützenin taistelua, Nils Forsberg 1900.
Nyt ruotsalaisilla oli hallussaan Elbe-joen linjaus ja suunta oli kohti Reiniä. Armeija marssi ”Pappiskujaa” (vauraiden katolisten ruhtinaskuntien ketju) pitkin syys-lokakuussa Mainin laaksoa kohti. Würtzburg vallattiin taisteluitta, sen sijaan Marienbergin linnan valloittamiseksi käytiin kiivaita kamppailuja joissa skotlantilaiset palkkasoturit kunnostautuivat erityisesti. Täällä vihollisten maaperällä, vauraassa etelässä ruotsalaisetkin pääsivät kunnolla ryöstelyn makuun, ja legendaarinen maininta savolaisten vehnäsämpylöillä ja viinikeitolla mässyttelystä sijoittuu tähän vaiheeseen. Pääarmeija eteni loppusyksystä Reinille ja sen yli Maintzin kaupunkiin, jossa kuningas piti loisteliasta hoviaan yli talven. Savolaiset talvehtivat ainakin Königshofenin varusväkenä.
Alkukeväällä 1632 Ruotsin kuninkaan 40000-päisen kenttäarmeijan mukana on suomalaista jalkaväkeä enää majuri Göran Wrangelin komentama savolainen skvadroona (siis puolirykmentti), eversti Hastfehr oli tässä vaiheessa jäänyt ilmeisesti jonnekin matkan varrelle. Kuningas lähetti saksilaiset liittolaisensa kohti keisarin perintömaita ja lähti itse suoraan etelään kohti Tillyn armeijaa. Tilly vetäytyi ruotsalaisten edeltä kohti Tonavaa ja Nürnbergissä juhlittiin protestanttisia vapauttajia. Ruotsin armeija ylitti Tonavan Donauwörthissä maaliskuun lopulla, samalla kun Tilly keskitti joukkojaan Baijeriin. Baijerin läntinen rajajoki, Tonavaan laskeva Lech erotti armeijoita huhtikuun alussa ja tämän joen ylityksessä Wrangelin noin 300 mieheen huvennut savolaisjoukko teki kenties suurimman urotyönsä, kannustimena 10 taalerin palkinto jokaiselle joen ylittäneelle. Kyseessä oli siis Lechin eli Rainin taistelu (josta on oma artikkelinsa tulossa tähän blogiin myöhemmin) jossa Tilly haavoittui kuolettavasti.
Yksityiskohta Lech-joen taistelua kuvaavasta painokuvasta. Siltaa rakentavat miehet ovat Savon jalkaväkirykmentistä.
Perinpohjaista voittoa seurasi riemukas kevät Baijerissa, ja protestanttisen uskon ”koti” Augsburg vapautettiin. Ingolstadia, jossa Tilly veteli viime henkosiaan, ei tosin saatu vallattua. Toukokuun puolivälissä antautui katolinen München, joka maksoi kuninkaalle sotaveron ja säästyi ryöstelyltä. Kuninkaan suunta oli kohti keisarin kotikaupunkia Wieniä, ja sodan lopullista voittoa. Mutta sitten näyttämölle palasi böömiläinen sotaherra Wallenstein, jonka keisari oli jo kertaalleen erottanut. Hänet kutsuttiin takaisin pelastamaan keisari ja katolinen Saksa, palkaksi hän sai uskomattomat maa-alueet ja käytännössä vapaat kädet johtaa sotaa itsenäisesti. Wallenstein keräsi muutamassa kuukaudessa suuren armeijan ja yritti heinäkuussa ruotsalaisten selustaan Böömistä käsin. Kustaa Aadof joutui luopumaan Wienin tavoittelusta ja kääntyi takaisin suojelemaan omia huoltoreittejään, sillä Wallensteinin tavoitteena oli Nürnbergin valtaaminen ja Saksan katkaiseminen keskeltä kahtia: kuningas ei tietenkään halunnut jäädä armeijoineen loukkoon Etelä-Saksaan kauas Itämeren tukiasemistaan.
Ruotsalaiset suojelivat Nürnbergiä Magdeburgin kohtalolta ja linnoittivat kaupungin, samaan aikaan Wallenstein teki oman linnoitetun leirinsä läheisen Alte Vesten linnan ympärille. Tästä seurasi parin kuukauden mittainen asemasota jossa molemmat jättimäiset armeijat pyrkivät näännyttämään toisensa nälkään ja tuhosivat maaseudun totaalisesti Nürnbergin ympäriltä. Kustaa Aadolf yritti ratkaista tilanteen hyökkäämällä Alte Vesten leiriin kuultuaan Wallensteinin olevan perääntymässä, mutta kyseessä oli ansa josta seurasi 10 tunnin kuluttava hyökkäys vahvasti linnoitettuja asemia vastaan. Osa ratsuväestäkin jalkautettiin hyökkäykseen joka lopulta keskeytettiin suurten tappioiden jälkeen. Pian tämän jälkeen molemmat armeijat perääntyivät Nurnbergin loppuun kalutulta seudulta, Ruotsin kuningas nöyryyttävästi ensimmäisenä, liki puolet miehistään menettäneenä.
Alte Vesten katastrofin jälkeen, syksyn jo painaessa päälle, Kustaa Aadolf yritti vetää sodan takaisin etelään mutta Wallenstein hyökkäsikin ylös Saksiin pakottaakseen ruhtinas Georgin vaihtamaan puolta ja katkaistakseen ruotsalaisten paluureitin. Kuninkaan armeija riensi suurella kiireellä Saksan halki ja saapui Leiptzigin lähelle lokakuun lopulla. Kun Kustaa Aadolf sai tietää Wallensteinin jo jakaneen joukkonsa talvehtimista varten ja lähettäneen ratsuväenkomentaja Pappenheimin miehineen muualle, hän päätti yrittää ratkaisua Lützenissä. Marraskuun 6. päivä 1632 käytiin suuri taistelu jossa kenttäarmeijan viimeiset noin 150 savolaista taistelivat hyvin todennäköisesti ns. Ruotsalaisessa prikaatissa keskustan eturivissä.
Kustaa II Aadolfin ruumista kannetaan Wolgastin satamassa, Hellqvist 1885.
Lützenin jälkeen Smålannin ratsuväki ja Ruotsalainen prikaati (ja täten viimeiset savolaiset) saattoivat kuninkaan ruumiin Meuchenin, Weissenfelsin ja Wittenbergin kautta Wolgastiin. Talven 1632-1633 savolaiset palvelivat varuskunnissa eri puolilla Saksaan. Yhtä savolaisten komppanioista komentanut ja everstiksi ylennyt Kaspar Ermes jäi Saksaan ja sai savolaiset komennettavakseen.
Tähän artikkeliin liittyviä artikkeleita:
Ruotsin jalkaväen organisaatio taistelukentällä
